Erään perheenisän lahjasuunnitelma

Kiinalaisen uudenvuoden aatto osuu tänä vuonna tammikuun 30. päivälle, minkä jälkeen alkaa hevosen vuosi. Uusi vuosi on kiinalaisille vuoden tärkein juhla, jonka tärkeyttä voi verrata vaikkapa joulun asemaan Suomessa.

Perheen keskeiseen lahjakulttuuriin kuuluu Kiinassa yleisimmin raha. Hongbaot ovat sileitä, uunituoreita seteleitä sisältäviä punaisia kirjekuoria, joiden jakamisen vastuu laskeutuu monesti perheen isän harteille.

Rahan määrä määräytyy tulojen mukaan. Monilla on tapana sijoittaa punaisiin kirjekuoriin vuoden lopun kunniaksi työpaikalla jaetut bonukset.

Kirjekuoren tulee ehdottomasti olla punainen, sillä punainen väri symboloi kiinalaisessa kulttuurissa hyvää onnea. Joillain väreillä on negatiivisia konnotaatioita – esimerkiksi valkoinen, musta ja sininen yhdistetään kuolemaan – joten kiinalaiset päätyvät kuorta valmistellessa tai lahjaa miettiessä ehdottomasti punaiseen paketointiin. Punaista voi halutessaan höystää hyväenteisillä väreillä, joihin lukeutuvat ainakin vaaleanpunainen, keltainen sekä kullan väri.

Kuinka paljon rahaa sitten tulee antaa, ja kenelle? Kiinalainen esseisti Lin Daohui (林道辉) kirjoitti kerran omista suunnitelmistaan uudenvuoden rahalahjakuorien varalle. Hänen tuli valmistella neljä kuorta: yksi vaimolle, yksi tyttärelle, yksi vaimon vanhemmille ja yksi omille vanhemmilleen.

Suurin summa meni tietysti vaimolle, jonka pitäminen tyytyväisenä on kiinalaisessakin kulttuurissa elinehto. Bonuksia tuli työpaikalta 3 800 yuania, ja emäntä sai siitä leijonanosan, peräti 2 800 yuania. Toinen hongbao meni vaimon vanhemmille – 280 yuania. Mitä tahansa heille annettiinkin, lisäisivät vaimon vanhemmat summaan satasen ja antaisivat tyttärentyttärelleen. Appivanhemmat eivät siis varsinaisesti odottaneet vävyltään rahaa, vaan tärkeintä oli ajatus. Heille annetut rahat päätyivät tyttären pienten kätösten kautta vaimon hoivaan.

Kolmas kuori meni tyttärelle. Kahdeksikon hyväenteisyyden vuoksi isä olisi halunnut antaa 888 yuania, mutta koska rahat eivät riittäneet, päättyi hän kompromissiin – 188 yuania. Tytär ei summasta liikoja välittänyt, sillä nämäkin rahat päätyivät äidin taskuihin.

Vasta neljännen hongbaon isä antoi omille vanhemmilleen. Tasa-arvon vuoksi heillekin annettiin 280 yuania. Vanhemmat puolestaan antoivat lapsenlapselleen 180 yuania, eli tappiota tuli vain sen verran, mitä vaimon vanhemmilta voitettiin – tai mitä vaimo voitti.

Isä oli kuitenkin ovela: vaimon ollessa pesulla hän livahti keittiöön ja sulloi äitinsä taskuun kuusi uudenkarheaa satasen seteliä. Äidin ja pojan välillä vallitsi hiljainen yhteisymmärrys – miniälle ei asiasta tarvitsisi suotta mennä lörpöttelemään.

Tätä viimeistä, salaa lahjoitettua summaa lukuun ottamatta kaikki punaisissa kuorissa annetut rahat menivät siis perheen emännän taskuihin. Ei siis ollut mikään ihme, että joka vuosi, kun Kiinan tärkein juhla koitti, oli vaimo poikkeuksellisen hyvällä tuulella!

Tekstissä lainattu essee on nimeltään “俺的红包计划”

Kiinalainen opetus kaipaa reformia (osa 3/3)

Tilastot kertovat, että työvoiman määrä on kääntymässä Kiinassa laskuun. Samalla palkkakustannukset ovat nousussa. Työvoimapainotteisen tuotantoteollisuuden merkitys tulee Kiinassa vähenemään, ja muilla sektoreilla kysyntä innovatiivisille, nuorille tekijöille kasvaa. Kaavoihinsa kangistunut kiinalainen koulujärjestelmä on hyvältä näyttävistä koetuloksistaan huolimatta suurten reformipaineiden edessä. Mutta onko se valmis muuttumaan?

Propagandaa paremmasta

China Today -lehden propagandapläjäys kesäkuulta raportoi muutoksen tuulista kiinalaisessa opetuksessa. Lehden julkaisemat artikkelit kertovat muutamista innovatiivisista kouluista, yksittäistapauksista, jotka sijaitsevat pääasiassa Kiinan suurimmissa kaupungeissa, siellä missä varakkaita riittää asiakkaiksi. Kysyntä hukuttaa alleen tarjonnan, ja monet ovat hoksanneet tässä hyvän bisnesidean: lastentarhojen ja koulujen kuukausimaksut esimerkiksi pääkaupunki Pekingissä saattavat olla jopa kaksi kolmasosaa keskivertovanhemman palkasta.

Artikkeleissa kuvailtavat, oppilaita itsenäisesti ja luovasti ajattelemaan kannustavien ”pioneerikoulujen” aktiviteetit kuulostavat tutuilta. Näinhän meillä tehtiin silloin, kun itse olin pieni – 20 vuotta sitten. Artikkeleissa ylistetään jokaista opettajan keksimää yksittäistä aktiviteettia, joka tulee jostain muualta kuin kankeasta oppikirjasta.

Ryhmätyöskentelyssä, tosielämän tilanteen tuomisessa tehtävämateriaaliksi, oppilaiden kannustamisessa vastuunottoon tai koulun ulkopuolelle tehtävässä ekskursiossa ollaan ihan perusasioiden äärellä, ja herääkin kysymys: onko tosiaan niin, että Kiinan lukemattomista kouluista vain harvoissa ja kalleimmissa opettajakunta pystyy kehittelemään luovia ideoita ja siten tekemään oppimisesta kiinnostavaa?

Systeemin kova hinta

Pekingiläisessä yksityiskoulussa opettaessani havaitsin merkkejä siitä, että kiinalaisen lapsen menestyksellä voi olla kova hintansa – enkä viittaa vain vanhempien lompakoihin, joista säästöt valuvat kovia lupauksia latelevien ”superkoulujen” kassaan.

Kiinassa jo ekaluokkalainen saattaa joutua tekemään pitkää, aamuseitsemältä alkavaa ja aikaisintaan iltakuudelta päättyvää koulupäivää, jonka jälkeen etenkin yksityiskouluissa lapset joutuvat vielä illalla tekemään kotitehtävät luokassa opettajansa katseen alla. Kokeita saattaa olla päivittäin.

Hyvällä tuurilla sunnuntai on koululaiselle vapaapäivä, mutta silloin pakkomielteisesti lapsestaan monilahjakkuutta muokkaavat vanhemmat kuljettavat tätä ympäri kaupunkia, pianotunneilta kielikylvyn kautta kalligrafiapajalle. Harva kiinalaislapsi voi vähäisenä vapaa-aikanaan tehdä asioita, joista itse pitää.

Kilpailu ja menestyspaineet ovat nyky-Kiinassa niin kovat, että monelta lapselta jää henkisen kasvun kannalta tärkeitä asioita kokematta. Liikunta, taide, muut harrastukset, kavereiden kanssa koheltaminen, ensimmäiset seurustelukokeilut – kaikki asioita, jotka kiinalaisnuorella jäävät vähemmälle. Raskaan, tukahduttavan systeemin psykologiset vaikutukset voivat olla vakaviakin.

Kiinalaismediassa käsiteltiin viime syksynä opetusjärjestelmän ongelmia niihin mahdollisesti yhdistettävissä olevien lieveilmiöiden kautta. Eräs artikkeli raportoi useiden nettiriippuvaisten nuorten kuolemista liian pitkäaikaisen Internet-baareissa pelaamisen seurauksena. Toinen artikkeli kertoi yksityislukion oppilaasta, joka ei enää kestänyt koulunsa ja vanhempiensa häneen kohdistamia paineita. Oppilas oli marssinut opettajansa toimistoon ja surmannut tämän raa’asti.

Artikkelit olisivat voineet tyytyä demonisoimaan Internetiä ja pelejä negatiivisten ilmiöiden aiheuttajana tai valittelemaan nykyajan nuorison oikkuja. Sen sijaan ne pohtivat avoimesti sitä, voisiko tapahtumilla olla yhteys paikalleen jämähtäneen, kankean opetusjärjestelmän puuduttavaan yksitoikkoisuuteen.

Järjestelmä on luonteeltaan niin vahvasti suorituskeskeinen, että se pakottaa oppilaat armotta kilpailemaan toinen toisiaan vastaan. Koetulokset tuntuvat usein määrittävän oppilaan arvon ihmisenä. Paineet ovat kovat. Huonommin pärjäävän, muista poikkeavan tai kriittistä ajattelua omaavan nuoren voi olla vaikea ymmärtää, miksi hänen pitäisi olla moisen systeemin ”vanki”.

Muutosten aika?

Kiinalaisen opetuksen tulokset saattavat paikoin näyttää paperilla hyvältä, mutta paineet koulureformille ovat nousussa.

Kiina on alkanut menettää asemaansa maailman halpatuotantopajana: työikäisten määrä on kääntynyt laskuun ja työvoimakustannukset ovat nousussa. Lisäksi Kiinalla on edessään suuria haasteita väestönsä vanhenemisen myötä. Kiinan pitäisikin kyetä kasvattamaan uusia, motivoituneista ja innovatiivisista nuorista koostuvia sukupolvia kehitystään ylläpitämään.

Koulujärjestelmä ei kuitenkaan nykyisellään kasvata onnellisia, motivoituneita nuoria aikuisia.

Kiinalaiset nuoret pitäisikin saada tykkäämään koulunkäynnistä, eikä vain kalliissa eliittikouluissa, vaan ympäri maan. Tämän saavuttamiseksi tarvittaisiin päättäväistä reformia, mutta myös kulttuurin muutosta laajalla rintamalla: valtion, johtajien, opettajien ja vanhempien tulisi itse kunkin katsoa peiliin ja muistuttaa itseään siitä, että lapsia ja nuoria ei tule kohdella tunteettomina, liukuhihnalla lopullista pakkaustaan kohti passiivisesti etenevinä tuotteina. Heille tulisi suoda heidän lapsuutensa ja nuoruutensa. Se, mistä he ovat kiinnostuneita, pitäisi olla heidän itse päätettävissään.

Haaste on valtava systeemille, joka on suuri ja kömpelö ja joka jääräpäisesti ammentaa vuosituhansia vanhasta kulttuuriperimästä. Keskustelut aiheesta kiinalaisten kanssa paljastavat, että odotukset suurien muutoksien suhteen eivät ole erityisen korkealla.

Kiinalainen opetus kaipaa reformia (osa 2/3)

Tilastot kertovat, että työvoiman määrä on kääntymässä Kiinassa laskuun. Samalla palkkakustannukset ovat nousussa. Työvoimapainotteisen tuotantoteollisuuden merkitys tulee Kiinassa vähenemään, ja muilla sektoreilla kysyntä innovatiivisille, nuorille tekijöille kasvaa. Kaavoihinsa kangistunut kiinalainen koulujärjestelmä on hyvältä näyttävistä koetuloksistaan huolimatta suurten reformipaineiden edessä. Mutta onko se valmis muuttumaan?

Valkonaama usein lähinnä rahastuksen väline

Ulkomaalaisen opettajan ensisijainen tarkoitus ei välttämättä ole parantaa oppilaidensa kielitaitoa, vaan usein länsimaalaisella, mieluiten hyvännäköisellä, sinisilmäisellä ja vaaleatukkaisella (ja tämä ei ole vitsi) opettajalla houkutellaan yksinkertaisesti lisää oppilaita. Opetuksen laadulla ei siten aina ole niin paljon väliä, vaan tärkeämpää on, että koululla on tarjota nuorten vanhemmille illuusiota paremmasta tulevaisuudesta luova lisäpalvelu.

Kiinalaisille vanhemmille mikään ei ole tärkeämpää kuin se, että heidän lapsensa erottuisi joukosta edukseen. Markkinataloudessa tarjonta vastaakin kysyntää. Rahaa palaa, etenkin perheissä, joissa yhden lapsen politiikan asettamien rajoitusten vuoksi voi ”sijoittaa” vain siihen ainokaiseen. Erityisesti englannin kielen taitoon halutaan panostaa, riippumatta siitä, onko lapsi kielestä edes kiinnostunut. Tuhansia yuaneja saattaa upota vuosittain esimerkiksi siihen, että lapsi pääsee englantia painottavalle, ulkomaalaisen opettajan ”kansainväliselle luokalle”.

Englanti on kiinalaiselle kuitenkin pakkopullaa siinä missä ruotsi monelle suomalaiselle. Englannin ”osaaminen” saattaa kiinnostaa vain väylänä parempaan yliopistoon. Kokeisiin valmistautuessa riittää, että jaksaa keskittyä kiinalaisen opettajan tunneilla. Kommunikoimaan haastavan ulkomaalaisen kanssa ei jaksa enää kiinnostaa, varsinkaan, kun olemattomat käytännön taidot eivät edes anna myöten.

Oman käytännön kokemukseni perusteella voin sanoa, että Kiinassa ei todellakaan ole kasvamassa minkäänlaista uutta kielitaitoisten supersukupolvea. Tähän mielipiteeseen yhtyy suurin osa Kiinassa opettaneista ulkomaalaista.

Kritiikkiä nuorelta sukupolvelta

Han Han (s. 1982) on kiinaa puhuvassa maailmassa tunnetuimpia kirjoittajia ja yhteiskuntakriitikoita. Hänet tunnetaan siitä, että hän repäisi lukiossa seitsemästä aineesta hylätyt ennen kuin päätti sanoa hyvästit kiinalaiselle koulujärjestelmälle ja kouluttaa itse itsensä. Huono koemenestys ei suinkaan johtunut siitä, että nuorukainen olisi ollut tyhmä, päinvastoin. Hän piti koulun penkillä istumista aikansa haaskauksena.

18-vuotiaana Han Han julkaisi ensiromaaninsa Kolme porttia, jonka hän kirjoitti viimeisen lukiovuotensa aikana luokkansa takarivissä. Kirja teki kirjoittajastaan sensaation, ja siitä tuli ilmestyttyään myydyin teos Kiinassa 20 vuoteen. Suomalaiset saavat romaanista allekirjoittaneen tuottaman suomennoksen luettavakseen vuoden 2014 aikana.

Kolme porttia ottaa satiirin keinoin kantaa moniin Kiinassa vallitseviin ongelmiin, erityisesti koulujärjestelmän vikoihin. Romaanissa muun muassa kuvaillaan hommansa hyvin hoitavaa yhdeksännen luokan opettajaa seuraavasti: ”Tunneilla hän ei keskustellut tai kannustanut oppilaitaan pohtimaan, vaan välitti näille suoraan kokeiden kannalta olennaisen tiedon. Oppilaiden tuli vain kopioida tuo tieto, ensin liitutaululta vihkoihinsa, sitten vihkoistaan koepapereille. Arvosanat olivat erinomaisia ja koulun johtajat tyytyväisiä.”

Suorasanainen ”lehdistötiedote”

Han Han on sittemmin kirjoittanut paljon. Vuonna 2003, kun hän oli vasta 21-vuotias, hän julkaisi Kiinan koulujärjestelmää ruotivan ”lehdistötiedotteensa”, jossa hän ottaa suorasanaisesti kantaa systeemin ongelmiin. Se, että teoksesta julkaistiin hiljattain päivitetty painos, viestii siitä, ettei Kiina ole ehtinyt kymmenessä vuodessa ottaa merkittäviä askelia parempaan suuntaan.

Han Han kritisoi muun muassa sitä, kuinka oppilas ei saa äidinkielen kokeessa ilmaista sitä, mitä tahtoo, vaan hänen on hyvän arvosanan saadakseen mukailtava systeemin syöttämiä ”oikeita” tapoja ajatella. Äidinkieltä tai englantia opiskellessa ulkoa opettelua ja hienosti ääneen lausumista pidetään hänen mukaansa systeemissä tärkeinä taitoina, kun taas muissa aineissa näkyy vahva tendenssi, joka asettaa nippelitiedon ja koeosaamisen käytännön taitojen ja itsenäisen ajattelun edelle. Yläaste- ja lukiotason kokeet eivät Han Hanin mukaan oikeastaan mittaa muuta kuin lyhytaikaista muistia.

Han Han kirjoittaa myös, että opettajat saattavat Kiinassa väheksyä muista poikkeavia tai joissain aineissa huonommin menestyviä oppilaita, jopa kannustaa muita oppilaitaan pilkkaamaan heitä. Julkisen häpeän (toisin sanoen ”kasvojen menettämisen”) tuottamisella tai sillä uhkaamisella voidaan kiinalaisessa kulttuurissa uskoa olevan positiivinen vaikutus nuoren tulevalle koulumenestykselle.

Kaikkein surkeimpana sakkina Han Han pitää kiinalaisia yliopisto-opiskelijoita tai vastavalmistuneita. Heille ei neljän opintovuoden aikana ole tavallisesti kehittynyt valmiuksia kommunikoida rakentavasti työtovereiden kanssa, ratkaista ongelmia itsenäisen ajattelun kautta tai sopeutua muutoksiin. Tämä johtuu muun muassa siitä, että he ovat lapsesta asti tottuneet opiskelemaan opettajien käskemällä tavalla. Jos kukaan ei yhtäkkiä olekaan antamassa läksyjä, käskemässä tai kertomassa, mikä teos seuraavaksi pitäisi lukea, saattaa mennä sormi suuhun.

Han Hanin ”lehdistötiedotteen” kantava teema on se, että opetusjärjestelmä voi tukahduttaa nuoren niin, että tämä suhtautuu opiskeluun kielteisesti koko loppuelämänsä. 16 puuduttavaa vuotta saattaa tuottaa turtuneen nuoren aikuisen, jolta löytyy toki tutkinto, mutta joka ei ole kiinnostunut lukemisesta, uuden oppimisesta, kirjoittamisesta tai muusta luovasta työstä.

Julkaisen tekstin kolmannen ja viimeisen osan 26. päivä.

Kiinalainen opetus kaipaa reformia (osa 1/3)

Tilastot kertovat, että työvoiman määrä on kääntymässä Kiinassa laskuun. Samalla palkkakustannukset ovat nousussa. Työvoimapainotteisen tuotantoteollisuuden merkitys tulee Kiinassa vähenemään, ja muilla sektoreilla kysyntä innovatiivisille, nuorille tekijöille kasvaa. Kaavoihinsa kangistunut kiinalainen koulujärjestelmä on hyvältä näyttävistä koetuloksistaan huolimatta suurten reformipaineiden edessä. Mutta onko se valmis muuttumaan?

Allekirjoittaneella on kokemusta kiinalaisista opetustavoista niin oppilaan kuin opettajankin näkökulmasta: olen opiskellut kiinan kieltä ja opettanut siinä sivussa välillä englantia kolmessa osassa maata. Vaikka näen itseni tulevaisuudessa kiinan kielen opettajana Suomessa, on nykyisin pelkkä ajatuskin opettajan työstä Kiinassa puistattava. Suhtautumiseni johtuu siitä, että koen kiinalaisten opetustapojen muotteihin sopeutumisen hankalaksi, suorastaan vastenmieliseksi.

Mielipiteeseeni yhtyy valtaosa Kiinassa opettavista. Heistä yllättävän moni ei varsinaisesti pidä työstään. Ulkomaalaisen opettajan saa kuitenkin Kiinassa pitämään työstään kiinni tavallisesti kaksi seikkaa: paikalliseen hintatasoon nähden mehevä palkka sekä huono työllisyystilanne (tai liian korkeat pätevyysvaatimukset) kotimaassa. Kiinalainen ruokakin maistunee siinä ohessa.

Kokeisiin tähtäävä opetustyyli

Opetus ei toimi missään maassa täydellisesti, mutta uskallan sanoa, että kiinalainen järjestelmä jättää poikkeuksellisen paljon toivomisen varaa. Kiinalainen opetus tähtää tosielämässä hyödyllisen itsenäisen ajattelun, luovuuden ja tiedonjanon kultivoimisen sijaan valmiiksi pureksitun tiedon ulkoa opettelemiseen ja hyviin koetuloksiin.

”Kasvojen säilyttäminen” on kiinalaisessa kulttuurissa tärkeää. Kun koetulokset pärjäävät vertailuissa, näyttävät oppilaitos, sen johtajisto ja henkilökuntakin hyvältä. Jos jostakin lukiosta pääsee vuosittain oppilaita maineikkaisiin yliopistoihin, riittää sille oppilaita. Ja oppilaiden vanhemmat ovat maksavia asiakkaita.

Arvosanojen keskiarvo on monelle kiinalaiskoululle käytännössä ainoa menestyksen mittari. Eräs rehtori oli viime vuonna pakottanut seitsemän ekaluokkalaista jäämään luokalleen, koska heidän arvosanansa olisivat alentaneet toiselle luokalle siirtyvien keskiarvoa. Rehtori sai sentään myöhemmin tapauksen johdosta kenkää.

Kohtuuttomat menestyspaineet

Hiljattain julkaistut vuoden 2012 PISA-tulokset (Programme for International Student Assessment) osoittavat, miten tehokkaasti kiinalainen systeemi valmistaa oppilaita koesuorituksiin: Kiina sijoittui jokaisella testin osa-alueella ensimmäiseksi, samaan tapaan kuin kolme vuotta aikaisemmin. Huomion arvoista tosin on se, että kaikki testiin osallistuneet koulut olivat shanghailaisia – Kiinan parhaat koulut löytyvät juuri Shanghaista.

Suomi sijoittui testeissä tuttuun tapaansa itäaasialaisten valtioiden tähdittämän kärjen tuntumaan. Suomella on kuitenkin kungfutselaisesta kulttuuriperimästä ammentaviin muihin kärkimaihin nähden yksi merkittävä ero: Suomi ei saavuta tuloksiaan murskaamalla lapsiaan koulukirjapinojen ja ankaran lukujärjestyksen alle.

Suomessa koulunkäyntiä voidaankin pitää verrattain helppona. Toki tämä selittyy osittain jo väestölukemia tarkastelemalla – väkiluvultaan alhaisessa Suomessa ei ajatella niin, että lasten ja nuorten tarvitsisi kilpailla hampaat irvessä voidakseen edes pärjätä elämässään. Kiinalaisille nuorille opiskelu sen sijaan on usein puuduttavaa pakkopullaa, joka tavallisesti tähtää pakkomielteisesti vain tulevaisuudessa häämöttäviin kokeisiin, joissa on pakko menestyä.

Etenkin lukion loppukokeita pidetään nuoren tulevaisuuden kannalta tärkeinä, sillä niiden tulokset määrittävät sen, millaiseen yliopistoon nuori päätyy. Kiinalaisessa yhteiskunnassa opiskelua on pidetty melkeinpä ainoana väylänä menestykseen aina Kungfutsen ajoista lähtien. Erityisesti tänä päivänä on kiinalaisnuoren turha yrittää väittää vanhemmilleen, ettei hän ole kiinnostunut opiskelusta.

Paineet kokeissa pärjäämiselle ovat kovat, ja koulupäivät voivat venyä yli 12-tuntisiksi. Lepoa saatetaan viikon aikana suoda vain yhden päivän verran, jos sitäkään.

Kova panostaminen englannin kieleen

Kiinasta päin on joskus paisuteltu, että tulevaisuudessa Kiina olisi maailman suurin englantia puhuva valtio. Väitettä on perusteltu sillä, että englannin kielen opetukseen panostetaan Kiinassa valtavasti. Englantia aletaan opettaa viimeistään ensimmäisellä luokalla, monesti kuitenkin jo lastentarhassa, ja usein ulkomaalaisen opettajan avustamana. Yleinen näkemys näyttäisi olevan se, että mitä varhaisemmassa iässä opetus alkaa, sitä parempia ovat tulokset.

Mielestäni kiinalaisten opetustapojen puuduttavuus heijastuu erityisen hyvin juuri englannin kielen opetuksesta.

Englannin opettajan työ lienee yleisin pesti ulkomaalaiselle Kiinassa. Kysyntä ulkomaalaisille opettajille on valtaisa. Ulkomaalaisten englannin opettajien tasoa voidaan kuitenkin pitää Kiinassa keskimäärin heikkona. Moni koulu palkkaa esimerkiksi ei-natiivipuhujia, jotka saattavat paitsi olla kokemattomia, myös puhua englantia oudolla korostuksella ja tehdä puhuessaan paljon virheitä. Ikävä kyllä opettajan taso on monelle koululle sivuseikka.

Kiinalaiskoululainen oppii tavallisesti ”tarvitsemansa taidot” kiinalaisen opettajansa vetämillä englannin tunneilla, joilla opitaan muun muassa lausumaan tekstejä ulkomuistista ja vastaamaan monivalintakysymyksiin. Oikea kommunikointi onkin asia erikseen: kun itse olen pyytänyt oppilaitani ilmaisemaan itseään tai vaikka kirjoittamaan paperille heidän itse luomiaan lauseita, on tuloksena monesti ollut nolostunutta hiljaisuutta tai nippu tyhjiä papereita. Silti oppilaat saattavat pyydettäessä osata lausua jonkun tietyn tekstin hienostikin ulkomuistista.

Aikuisikään ehdittyään valtaosa kiinalaisista ei kykene kommunikoimaan englanniksi, vaikka tunneilla on ehditty käydä yli kymmenen vuotta. Miten näin pitkä aika voi Kiinassa mennä niin pahasti hukkaan?

Vastaus löytyy opetustapojen jähmeydestä ja opettajien alhaisesta tasosta. Moni tarjoaa syyksi myös sen, että Kiinassa kieltä oppivan ei ole helppo päätyä otolliseen kieliympäristöön oppimaansa soveltamaan. Tämä onkin varmasti osa totuutta: on ikävää, että tilaisuuksia ystävystyä ulkomaalaisten kanssa ei niin vain löydy.

Oma-aloitteisuus esimerkiksi kulutettavan populaarikulttuurin saralla ei kuitenkaan olisi kiinalaisille pahitteeksi. Vain pienenpieni osa kiinalaisten kuluttamasta viihteestä on vieraskielistä. Itse kasvoin pikkukaupungissa, jossa ei asunut ainoatakaan ulkomaalaista, mutta koulun ohessa Nintendo, Kauniit ja rohkeat ja musiikkitelevision hitit opettivat, ja kun 19-vuotiaana muutin ensimmäistä kertaa ulkomaille, olin jo kypsä englannin kielen käyttäjä.

Julkaisen tekstin toisen osan 24. päivä.

Lomalla: Nannuo-teevuorella

Tammikuun loman viimeiset viisi päivää kuluivat eteläisessä, ilmastonsa puolesta jo trooppiseksi luokiteltavassa Xishuangbannassa. Sää ei tällä kertaa suosinut ihan toivotulla tavalla, mutta majailu prefektuurin pääkaupungissa Jinghongissa oli silti leppoisaa. Päivät kuluivat pääasiassa jo itselleni tuttujen paikkojen esittelyssä matkakumppaneilleni, mutta tulinpa sentään kokeneeksi jotain uuttakin.

Viikon kohokohta oli vierailu Jinghongin kupeessa sijaitsevalla Nannuo-teevuorella (南糯). Emme ehtineet selvittää paikasta oikeastaan mitään, vaan hyppäsimme vain oikeaan suuntaan menevään bussiin, joka vain jätti meidät oikealla kohdalla tien poskeen ihmettelemään, mikä olisi seuraava askel.

Tien vierusta oli pienten, teetä kauppaavien kojujen täyttämä. Kului hetki, ennen kuin löysimme sennäköisen ihmisen, joka voisi ymmärtää ulkomaalaisen mandariinikiinaa ja tietää, kuinka päästä ylös vuorelle. Meillä kävi tuuri, sillä juttelimme heti ensimmäisenä äärimmäisen ystävälliselle kauppiasrouvalle, joka oli juuri lähdössä takaisin vuoren huipulle, kotiinsa lounastamaan.

Sangen kohtuullista 150 yuanin korvausta vastaan hän ja hänen aviomiehensä lupasivat paitsi ajaa meidät ylös vuorelle, myös näyttää jonkin verran paikkoja ja vieläpä ruokkia meidät. Matka ylös kesti puolisen tuntia, ja mietin pakussa, että onneksi tällä kertaa ei tarvinnut ruveta pihistelemään ja päätyä kiipeämään ylös omin jaloin.

Ylhäällä vuori oli aluksi pilven peitossa, ja 2 000 metrin korkeudessa tuli kylmä. Patikoimme pientä tietä pitkin vuoren korkeimmalle paikalle, missä seisoi ankea säätutka, jonka nainen jostain syystä nainen halusi ehdottomasti vieraille näyttää. Hän oli sitä mieltä, että tulevaisuudessa, kun paikallishallituksen suunnittelema, ylös asti ulottuva asvalttitie valmistuu, vetää säätutka paikalle lukuisia turisteja…

Tien varrelta löytyneet teepuut ja -pensaat olivat luonnollisesti säätutkaa kiinnostavampia, vaikka täytyy myöntää, että pienuudessaan niissä ei ollut erityisesti nähtävää. Vanhimmat puista olivat peräti 800 vuotta vanhoja, eli historian tuulia teevuoren rinteillä havisee.

Palattuamme pikaiselta patikkaretkeltä oli jo aika nauttia paikallista luomuteetä auringonpaisteessa. Yunnan-provinssi tunnetaan Pu’er-lajikkeen (普洱) tuottajana, ja sitä saimme maistella tälläkin kertaa. Rouva painotti painottamasta päästyään heidän valmistamansa teen luonnollisuutta. Hän sanoi, ettei ulos lähtiessään koskaan juo muiden tarjoamia teitä, sillä hän tietää, millaisia myrkkyjä teetä kasvatettaessa tavallisesti Kiinassa käytetään. (Sama pätee muuten esimerkiksi banaaneihin: Xishuangbannassa tuotetaan suuret määrät banaania, mutta paikalliset eivät banaanejaan niinkään syö.)

Teen siemailun aikana perheen isäntä valmisti herkullisen, viisi ruokalajia sisältäneen lounaan. Ruokakin oli valmistettu luonnollisista, pääasiassa itse kasvatetuista aineksista, ja makuelämys oli harvinainen, kun esimerkiksi MSG:tä ei ruokaa laittaessa ollut käytetty ja öljyä ja suolaa oli lisätty maltillisesti. Aterian päälle saimme vielä takaisin viemisiksi purkillisen villimehiläisten hunajaa sekä naposteltavaksi paikallisia juureksia ja hedelmiä.

Isäntämme olisivat vielä kernaasti kuljettaneet meidät takaisin alas, mutta kieltäydyimme tarjouksesta, sillä halusimme kävellä 13 kilometrin matkan alas itse. Päätös osoittautui odotetun hyväksi, sillä parituntisen, aurinkoisessa säässä tehdyn patikkaretken vaikutus oli suorastaan meditatiivinen. En muista, koska viimeksi olisin Kiinassa saanut nauttia yhtä komeasta yhdistelmästä vihreää luontoa ja jylhiä maisemia (joille alla jakamani kuvat eivät tee oikeutta) sekä hiljaisuutta, jonka rikkoivat vain satunnaisten ohi ajaneiden ajoneuvojen äänet.

Tämän myötä kelpaa palata arkeen!

Vaatimattomuus kaunistaa!

Olen aina pitänyt kiinalaisia vaatimattomana väkenä. Vaatimattomuuden ilmaiseminen on mielestäni hieno piirre kiinalaisissa, vaikka välillä siinä mennäänkin turhan pitkälle: kiinalainen saattaa puhella vaatimattomia, vaikka hyvin tietäisi saavuttaneensa jotain ylpeyden arvoista.

Tästä ongelmasta ei kuitenkaan kärsi upporikas kiinalainen Chen Guangbiao. Business Insider julkaisi ensimmäisenä kuvan kyseisen herran ”vaatimattomasta” käyntikortista, minkä jälkeen asiasta raportoivat lukemattomat muutkin nettisivut, eikä sosiaalisessa mediassa monelta jäänyt käyntikortti huomaamatta.

En nyt jaa tässä kuvaa itse käyntikortista, mutta sitä voi käydä vilkaisemassa muun muassa tätä ja tätä linkkiä klikkaamalla. En myöskään ajan puutteen vuoksi pureudu syvemmälle siihen, mikä Chen todellisuudessa on miehiään, vaan lukija voi halutessaan selvittää lisää vaikkapa linkittämistäni artikkeleista aloittamalla (etenkin artikkelien jälkeiset kommentit ovat lukemisen arvoisia). Seuraavassa kuitenkin käännökset siitä, mitä Chen käyntikortissaan kertoo olevansa:

– vaikutusvaltaisin ihminen Kiinassa
– merkittävin hyväntekijä Kiinassa
– Kiinan moraalinen suunnannäyttäjä
– sankari Kiinan maanjäristyksen jälkeisessä pelastustyössä
– tunnetuin ja rakastetuin kiinalainen roolimalli
– ”kunnianarvoisa vapaaehtoistyöntekijä”, Kiinan top ten
– karismaattisin hyväntekijä Kiinassa
– vähäiset hiilipäästöt Kiinassa
– suuri ympäristönsuojelun puolestapuhuja
– Kiinan johtava ympäristönsuojeluräjähde-ekspertti

Vaatimattomuus kaunistaa!

Muista aina, Kiinan liikenteessä…

Kiina ei ole liikenneturvallisuutensa suhteen ihan kamalin paikka maan päällä, mutta maan suuren väkiluvun vuoksi sen onnettomuustilastot näyttävät karmeilta. Satoja ihmisiä kuolee Kiinan teillä joka päivä. Loukkaantumistilastoja ei kannattane edes yrittää etsiä.

Kiinassa liikkuessa pitää olla silmät selässäkin. Erilaisia ajoneuvoja on niin paljon, että kiinalaiset ovat oppineet menemään siitä, mistä pienikin reikä sattuu löytymään. On jalankulkijan omalla vastuulla pysyä kaukana näistä rei’istä. Vihreää valoa ei kannata tulkita merkiksi turvallisuudesta. Suojatietä on parempi ihan suosiolla kohdella koristeena – ”seepranraidat” eivät ole mikään tae siitä, että autoilija hidastaisi.

Joskus olen miettinyt, millainen on kiinalainen inssi. Pohdin mielessäni, kuinka inssin jälkeen kokelasrukka lukee paperilta hylkäämisen syitä: ei käyttänyt tarpeeksi aggressiivisesti äänitorvea… hidasti suojatien edessä… ei kiilaillut…

Kiinassa on turha toivoa, että isompi antaisi pienemmälleen tietä. Jalankulkijalla ei ole oikeuksia edes jalkakäytävällä. Kun joku motoristi viiden ruuhkassa keksii, että jalkakäytävää pitkin ajamalla voi säästää sekunteja, ei hän säästele tööttäyksissä varmistaakseen, että typerät jalankulkijat juoksevat alta pois. Tööttäilyyn voi vain yrittää totutella, eikä suomalaistyylisestä vihaisesta mulkoilusta ole hyötyä.

Liikenneturvallisuus lieneekin ensimmäinen asia, josta Kiinaan aikovaa kannattaa valistaa. Vasta sitten kerrotaan, että ulos mennessä tulee aina kantaa mukanaan vessapaperia. Kolmantena voi sitten jo suositella opettelemaan yleisimpiä ilmaisuja kiinaksi ja sivumennen muistuttaa, että Facebook on Kiinassa kielletty.

Kaikesta huolimatta olen kolmen vuoden Kiinassa elämisen jälkeen yhä vailla ruhjeita. Tämä johtuu siitä, että järkevän varovaisesti aloitettuani ja menoon totuteltuani aloin etenkin pyörän satulassa pian ymmärtää sen, että Kiinan kaduilla tarvitaan rohkeutta ja röyhkeyttä (ja myös hitusen tuuria). Muuten ei pääse minnekään, vaan jää kiinalaisten jalkoihin.

Se puuroutunut liikenneympyrä saattaa näyttää kaoottiselta, kun autoja, skoottereita, pyöriä ja jalankulkijoita virtaa kolmesta eri suunnasta ja useimmiten vääräänkin suuntaan. Sinne sekaan pitää kuitenkin vain uskaltaa sukeltaa – ja jotenkin sieltä kerta toisensa jälkeen selviytyy voittajana! Ehkä tämä on juuri sellaista ”hallittua kaaosta”, josta isäukko aikoinaan puhui, kun liikkeessä koitti sesonkiaika.

Harmi vain, että toisinaan Kiinan liikenteessä harmonia pääsee lipeämään käsistä.

Lomalla: kuvasarja Dalista

Koska lomailun kunniaksi en ole juuri jaksanut kiinalaisia sanomalehtiä lueskella tai muutenkaan asiallisemmista aiheista kirjoitella, jaan tälläkin kertaa pienen kuvasarjan. Yhdeksän päivän mittainen Dalissa oleskelu on ohitse, ja tätä julkaistaessa istuskelen jo junassa matkalla kohti Kunmingia, minkä jälkeen suuntana on vielä tulevalla viikolla lämpöinen Xishuangbanna.

Viimeistään tämän loman myötä Dalista tuli allekirjoittaneen kirjoissa paratiisi maan päällä. Missään muualla Kiinassa en ole tuntenut oloani yhtä rentoutuneeksi. Dalissa kauniit luonnonpuitteet, leppoisa ilmasto ja historian havina yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla kiireettömään, suorastaan hipahtavaan elämäntyyliin, joka ainakin Kiinan rajojen sisäpuolella hakee vertaistaan. Seuraavassa kuvia viikon varrelta, mutta haluan muistuttaa lukijaa siitä, että kuvat eivät Dalille tee oikeutta. Dalin voi kokea vain saapumalla paikan päälle ja sallimalla itsensä pysähtyä hetkeksi.

[Edit: kuvia poistettu jälkikäteen.]

Kolmen pagodan varjoon jäänyt "yksi pagoda", jota ympäröivä pieni puistoalue on nykyisin suljettu.

Vanhassakaupungissa yhdistyvät komeat vuorinäkymät ja Bai-vähemmistön kaunis arkkitehtuuri.

Dalin länsipuolella komeilevan Cangshan-vuoren rinteillä voi viettää silmiä hivelevän patikointipäivän (ks. myös seuraavat kuvat).

Taustalla häämöttää Dalia itäpuolella reunustava, suuri Erhai-järvi.

Dalin vanhakaupunki Cangshan-vuorelta kuvattuna. Huomaa kylien valkoinen väri, joka on ominaista Bai-vähemmistön arkkitehtuurille.

Temppelin alttarin kupeesta löytyi veikeä kaveri.

Vanhastakaupungista löytyi vegaaninen ravintola nimeltä 拐枣. Sen purilainen taisi olla herkullisin koskaan syömäni, eikä lasagnessakaan ollut valittamista!

Myös sisustukseltaan ja tunnelmaltaan ravintola oli vertaansa vailla, ja päädyimmekin sinne lopulta kolmena iltana perätysten.

Dali on täynnä kutsuvia pikku ravintoloita ja puoteja, joiden edustalla viihtyy pidemmänkin tovin - varsinkin, kun aurinko paistaa.

Lomalla: kuvasarja Xizhou-kylästä

Lähdimme kihlattuni kanssa torstaina lomailemaan ja lataamaan akkuja helmikuun loppupuolella alkavaa, viimeistä Kiinan-rupeamaamme varten. Koska lomamatkassamme paino on ennemminkin sanalla loma kuin matka, valitsimme matkakohteiksi kaksi tuttua ja turvallista, lähellä sijaitsevaa kohdetta, joissa tarkoituksemme on rentoutua eikä niinkään väsyttää itseämme päivittäisellä ympäriinsä juoksemisella.

Ensimmäiset yhdeksän päivää vierähtävät Dalissa, minkä jälkeen suunnistamme vajaaksi viikoksi etelän lämpöön, Xishuangbannaan, missä aurinkoiset päivälämpötilat saattavat jo kivuta jopa 25 asteen tuntumaan. Molemmista kohteista olen kirjoitellut vajaa vuosi sitten, ja lisätietoja löytyy sivupalkista Yunnan-tunnisteen alta.

Tällä erää haluan jakaa pienen kuvasarjan Dalin komean Erhai-järven kupeessa sijaitsevasta Xizhoun vanhastakaupungista, jossa poikkesimme rauhallisella iltapäiväkävelyllä. Toisin kuin aikaisemmin, tunsin tällä kertaa saaneeni pikkukylän persoonallisesta arkkitehtuurista ja yksityiskohdista aikaisempaa enemmän irti. Seuraavissakin blogiteksteissä jaan todennäköisesti kirjoitusten sijaan leppoisien päivien aikana kameralle tallentunutta kuvamateriaalia.

[Edit: joitain kuvia poistettu jälkikäteen.]

Monet rakennuksista ovat asutettuja suojelukohteita, ja matkailijatkin pääsevät kurkistamaan sisään ihailemaan puitteita, joista ajan hammas on muokannut kiehtovaa nähtävää (ks. myös seuraavat kuvat).

Rakennusten päätyjen koristelusta löytyy kaikenlaisia teemoja.

Tämä kaunis kuva löytyi erään kodin sisäänkäynnin reunuksesta.

Tässä parturintuolissa saa kaupan päälle aikamatkan menneisyyteen.

Xizhou on pienten, vanhojen kaivojen täplittämä.

Miksi kiinalaiset rakastavat nettiä

Hiljattain lukemani artikkelin mukaan kiinalaiset ovat sangen nettirakasta kansaa. Kiinassa onkin ylivoimaisesti eniten netin käyttäjiä maailmassa, peräti 600 miljoonaa eli lähes puolet väestöstä. (Kiinaksi netin käyttäjään voidaan muuten viitata muun muassa sanoilla 网民 (wǎng mín) 'nettikansalainen' tai 网友 (wǎng yǒu) 'nettikaveri'.)

Vuonna 2011 kiinalaisten netissä käyttämä aika ylitti television tuijottamiseen käytetyn ajan, ja tilastojen mukaan peräti 75 prosenttia Kiinan nettikansalaisista kommentoi nettisivujen foorumeilla säännöllisesti. Myös netissä shoppailuun käytettävät rahamäärät ovat valtavia (itsekin tykkään käyttää Kiinassa esimerkiksi Amazon- tai Taobao-palveluita, sillä niiden palvelu on yleensä nopeaa ja valikoimista löytyy periaatteessa mitä tahansa).

Mistä kiinalaisten netti-innostus sitten johtuu? Seuraavassa listattuna syitä, joilla lukemani artikkeli perustelee kiinalaisten netin käyttöä, jota kenties Kiinan kehityksen tilaan nähden voidaan pitää poikkeuksellisen aktiivisena.

(1) Muut mediat ovat Kiinassa niin kankeita, että ihmiset ovat kääntyneet netin puoleen voidakseen olla paremmin perillä siitä, mitä Kiinassa tapahtuu ja siitä, mitä mieltä ihmiset asioista ovat. Esimerkiksi televisiota pidetään Kiinassa tylsänä mediana, vaikka se varmasti hyvä lähde ajankohtaisuutisille onkin.

KOMMENTTI: Televisiota taidetaan todellakin yhä tavallisemmin pitää ajastaan jääneenä kapistuksena joka puolella maailmaa. Jos vertaamme alati yleistyvästä älypuhelimesta löytyvää verkon maailmaa esimerkiksi televisioon, radioon ja lehdistöön, huomaamme, että verkolla on tarjota käytännössä kaikkea – vieläpä kätevästi taskussa kannettavassa muodossa.

(2) Väestön suuri liikkuvuus lisää netinkäytön suosiota Kiinassa. Vuonna 1990 alle viidennes kiinalaisista eli kaupungeissa, mutta tänä päivänä kaupungistuminen on johdattanut jo noin puolet maan väestöstä kaupunkeihin. Sadat miljoonat ihmiset ovat siis kaukana kotikylistään ja niistä sukulaisista ja ystävistä, joiden kanssa he varttuivat. Kommunikointi internetin välityksellä helpottaa koti-ikävää.

KOMMENTTI: Muistan, kun itse heti ylioppilaslakin päähäni saatuani lähdin englantiin puolen vuoden mittaiselle työkokemus- ja kielimatkalle. Silloin juuri kellään ei vielä ollut kannettavaa tietokonetta, vaan netin käytön tarpeen iskiessä mentiin nettikahvilaan. Kahvilassa tarkistin sitten kerran kuukaudessa sähköpostini, mutta ei siellä koskaan mitään viestejä ollut, kun harva kavereista vuonna 2002 vielä käytti sähköpostia. Kotiin soittaminen oli kovin kallista, ja nuorelle miehelle puolivuotinen kaukana kotoa oli siksi usein vaikeaa. Kun taas saavuin Kiinaan ensimmäistä kertaa vuonna 2009, oli jo helpompaa, kun heti pystyi soittamaan Skypellä läheisille ja chättäilemään vähän Facebookissa.

(3) Yli 30 vuotta sitten täytäntöön pannun yhden lapsen politiikan myötä monet lapset ovat varttuneet kotonaan yksin, ilman seuraa ja henkistä tukea tarjoavaa sisarusta. Halutessaan keskustella, leikkiä tai pelata muiden ikäistensä kanssa päätyy moni lapsi ja nuori etsimään kaveria internetin maailmasta.

(4) Nuoret aikuiset potevat nyky-Kiinassa yksinäisyyttä monista syistä, ja yksi parhaista esimerkeistä on maan vääristynyt sukupuolijakauma. Kiinassa on nykyisin noin kuusi naimaikäistä miestä jokaista viittä naista kohti, ja vääristymä on erityisen räikeä maaseudulla. Kilpailu vaimoista on kovaa, ja puolison löytäminen saattaa olla monelle ominaisuuksiltaan vähemmän erinomaiselle nuorukaiselle ylitsepääsemätön haaste. Siksi monenlaiset deittipalvelut sekä enemmän tai vähemmän hämärät vaimoja välittävät/kauppaavat palvelut kukoistavat internetissä.

KOMMENTTI: Kohdan (2) tavoin kohdista (3) ja (4) tekee kiinnostavia se, että ne ammentavat sellaisista nyky-yhteiskunnan todellisuuksista, joiden voidaan nähdä erityisesti Kiinassa tuovan yhä useampia internetin pariin – sellaisiakin, jotka vaikkapa korkean ikänsä vuoksi eivät enää muuten olisi internetin kaltaisista nykyajan hömpötyksistä erityisen kiinnostunut. Kiinan kansalaiset eivät nopeatempoisen kehityksen aiheuttaman myllerryksen keskellä ole unohtaneet yhtä perimmäistä inhimillistä tarvetta – yhteyttä lajitovereihinsa.

Kiinalaisten nettiaktiivisuutta käsittelevän artikkelin julkaisi alun perin 《看天下》.

Han Han, osa V – koulutuskissan pöydälle nostaja

Han Han -tunnisteella varustettujen blogitekstien sarjassa tutustutaan kiinankielisessä maailmassa kenties tunnetuimpaan kirjoittajaan ja yhteiskuntakriitikkoon. Han Hanin esikoisromaanin 《三重门》 (käännöksen työnimi Kolme porttia) suomentamisesta tulee allekirjoittaneen ykkösprojekti uudelle, uljaalle vuodelle 2014 – oikeudet on hanskassa ja kustantaja löytynyt! Loisteliasta uutta vuotta itse kullekin!

Han Han Wikipedian mukaan, osa V

Koulutukseen liittyvää polemiikkia

Han nousi alun perin kuuluisuuteen pitkälti erikoisten koulukokemustensa ansiosta. Hän inhosi matematiikkaa, fysiikkaa ja muita tärkeinä pidettyjä kouluaineita, ja hänen arvosanansa olivat huonoja. Lukiossa hän repäisi hylätyt seitsemässä aineessa ennen kuin lopetti koulunkäynnin kokonaan.

Kiinalaiset vanhemmat paheksuivat Han Hania, sillä Kiinassa kouluarvosanoja pidetään perinteisesti tärkeimpänä mittarina sille, onko lapsi tai nuori ollut hyvä oppilas. Monille nuorille, etenkin 80-luvulla syntyneelle sukupolvelle (Han Han itse on syntynyt vuonna 1982) hänestä sen sijaan tuli sankari. Han Hanin tarina on opettanut miljoonille nuorille, että yksilö voi menestyä elämässään riippumatta siitä, ovatko hänen arvosanansa kiitettäviä vai kehnoja. Han Hanin ansiosta Kiinassa on alettu nostella monia koulutukseen liittyviä kissoja pöydälle.

Han Han -lainaus, osa V

Haluan tarjota näitä lainauksia aina siitä Han Han -teoksesta, jonka kulloinkin olen ennen blogitekstin kirjoittamista saanut luetuksi (sain juuri päätökseen viidennen teoksen neljän kuukauden sisään, eli tahti on sangen mukava). Seuraava lainaus tulee uudemmasta teoksesta, blogitekstien kokoelmasta, joka kiinaksi tunnetaan nimellä 《青春》 ja josta on hiljattain tuotettu myös englanninkielinen käännös (This Generation). Hienoa, että Han Han on alkanut saada näkyvyyttä myös englanniksi lukevien keskuudessa!

Kävi muuten niin, että ostin vahingossa katukauppiaalta teoksesta piraattikopion. Tämä ärsytti ensin, sillä paperin laatu oli kehnoa ja huolimattomasti kopioidussa tekstissä paljon kirjoitusvirheitä. Kirjan loppuun luettuani ja siitä Baidusta lisätietoa etsiessäni sain kuitenkin ilokseni havaita, että pahat piraatit ovat sisällyttäneet tämän kopion loppuun peräti 16 lyhyen esseen edestä kiinnostavaa, Han Hanin aikaisempina vuosina kirjoittamaa bonusmateriaalia. Ei yhtään hullumpaa! Laitanpa kirjan kuitenkin kiertoon ja hankin ihka aidon tilalle…

Han Han ei tässä teoksessaan juuri ota koulutukseen kantaa, mutta viimeisessä tekstissään hän vierailee alma materissaan – jos kyseistä koulua voi sellaiseksi kutsua. Alla käännöksiä katkelmista, joissa hän antaa vinkkejä nykypäivän nuorille:




”Lopuksi haluaisin jakaa muutaman sanan tämän koulun oppilaiden kanssa. Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä – enpä olisi koskaan osannut arvata, että koittaisi päivä, jolloin voisin vanhempana jaella nuorille viisauksiani!

Ensiksi haluan sanoa, että kun olette jostain asiasta eri mieltä, ei kannata keskittyä liikaa asioista väittelemiseen. Menkää ja tehkää asialle jotakin. […] Se saattaa olla haitallista paperille printatuille saavutuksillesi, mutta tärkeintä on se, että jonkinlaisia saavutuksia syntyy.

Toiseksi, voit kohauttaa olkapäitäsi ulkoluvulle ja loputtomalle toistamiselle, mutta et saa koskaan unohtaa opiskelun tärkeyttä. Koulunkäynti ja opiskelu ovat nimittäin kaksi täysin eri asiaa. Opiskelua tulee ehdottomasti rakastaa. Opiskele taukoamatta, kehitä itseäsi taukoamatta, vahvistu taukoamatta – tytöt eivät tykkää pojista, joilla ei ole vahvuuksia.

[…]

Toivon, että kaikki tytöt ja pojat opiskelevat ahkerasti. Kaikkein tärkeintä on oppia ensin selviytymään tässä maailmassa, sitten oppia elämään mukavammin, ja lopuksi oppia, kuinka elää omaa sydäntään kuunnellen. Jos haluat kasvaa hyväksi ihmiseksi, muista, että vastoinkäymiset ja pettymykset eivät ole vihollisiasi, vaan ne tulevat tiellesi vain inspiroidakseen sinua taistelemaan entistä kovemmin. Älä ole yhteiskunnalle haitaksi tai muille ihmisille este. Perusta perhe, hanki työpaikka, pidä huolta lapsistasi ja vanhemmistasi. Nauti tavallisesta arjesta. Älä anna vaimosi kärsiä, älä pistä miestäsi pesemään itse alushousujaan – alushousujen pesemistä ei tietenkään lasketa kärsimykseksi. Tässä koulussa luodaan perusta loppuelämällenne. Minkä polun ikinä valitsettekin, muistakaa kulkea sillä polulla ryhdikkäästi ja pää pystyssä.”



最后，有一些话我想对这所学校里的同学说，这些都是我经验之谈，没想到我终于有了可以倚老卖老的一天。

首先，观点不同的时候，不要只想着争论，自己做一些事情去。[…] 你可以不要试卷上的成绩，但是你必须要有成绩。

其次，你可以对念教材漫不经心，但是你永远要记得学习。上学和学习是两回事，但是一定要热爱学习。不断地学习，不断地进化，不断地强大，女同学不喜欢没本事的男生的。

[…]

祝愿大家做一个好好学习的女孩子，做一个拥有能力的男孩子，最重要的是，先学会生存，再学会更好地生存，最后学会不违心地生存。要做一个好人，所有的吃亏和被骗只能激励你的斗志，而不是你的仇恨。不要危害社会，不要妨碍他人。成家立业，儿女绕膝，享受平静的生活，不要让自己的女人吃苦，不要让自己的男人洗内裤，当然洗内裤不算吃苦。在这所学校里，你们的人生会奠基，无论你喜欢光明大道还是旁门左道，要记得在走的时候，你的人是要站直的。