酒足饭饱 – kiinalainen uusivuosi maaseudun tapaan

Vieraanvaraisuutta äärimmilleen vietynä, kauniita vuori- ja järvimaisemia, uhkapeluuta, piripintaan kaadettuja viinalaseja ja loputon virta savukkeita – siinä pähkinänkuoressa kiinalainen uusivuosi Dalin läheisessä, pienessä maaseutukylässä.

Suuntasimme aatonaattona Kunmingista Dalia kohti 14 hengen vuokrabussilla, ja matka sujui ruuhkapeloista huolimatta melko mutkattomasti.

Tien päältä tarjoutui taas muistutuksia Yunnanin komeudesta: vuorimaisemia täplittivät usein kylät, jotka koostuivat kauniista, valkoisista rakennuksista, joiden päätyihin oli maalattu erilaisia, pyöreitä symboleita ja muihin seiniin kuvitusta muun muassa kansantarinoihin ja dinosauruksiin liittyen (alueella on joskus elänyt dinosauruksia). Toisaalta kiinnitin myös huomiota tien varrelle pystytettyihin korokkeisiin, joihin oli asetettu varoitukseksi näytille erilaisia valtatiellä tuusan nuuskaksi menneitä autoja – ”näin käy, jos et piittaa turvallisuudesta”.

Puitteet elämäni kolmannelle kiinalaiselle uudellevuodelle olivat hienot: vietimme neljä päivää ja viisi yötä pienessä ja hiljaisessa maalaiskylässä, jota ympäröivät vehreät pellot ja kauempana komeat vuorimaisemat. Kylä on rakennettu paikalle, jolle suuri Erhai-järvi (洱海) on muinoin ulottunut – sen voi havaita vanhempien rakennusten seinämateriaalina käytetystä maa-aineksesta, joka on valkoisten simpukoiden koristelemaa.

Erhai-järven maisemissa pesemässä pyykkiä.

Yksi kylän vanhusten kokoontumispaikoista.

Perhe, jonka kanssa matkasin Kunmingista Daliin. Huomaa, kuinka yhtä pientä lasta kohti löytyy kaksitoista paapojaa.

Yksi paikallisista isäntäperheistä. Naisilla yllään Bai-vähemmistön kansallispuvut.

Yksi päivällispaikoistamme.

Dalissa tunsin aluksi oloni hieman kiusaantuneeksi, kun en oikeastaan tuntenut ketään, enkä toisaalta juuri ymmärtänyt paikallisten käyttämää murretta. Ajan myötä olo kuitenkin helpottui, kun ihmiset lämpenivät puhumaan minullekin mandariinia; erityisesti perheen teini-ikäiset tykkäsivät uteliaina hivuttautua ulkomaalaisen vieraan kylkeen. Yksi pojista tuntui kiintyneen minuun erityisesti, eikä edes haitannut, vaikka hän kutsui minua leikillään jatkuvasti laowaiksi eli ”ulkkikseksi”. Nuorten kanssa käytiin muun muassa heittelemässä leipiä ja tähtäilemässä pikkulintuja ilmakiväärillä. Vanhemmasta väestä mieleen jäivät iäkkäämmät, hymysuiset Bai-naiset sekä minut kutsuneen ystäväni puoliksi intialainen isäukko.

Uudenvuodenaattona kävimme pikaisesti polkupyörillä tutustumassa Erhai-järveen. Älypuhelimiaan koko viiden päivän ajan tuijottaneiden opiskelijatyttöjen kaupunkimaisuus vain korostui, kun he osoittautuivat sangen kehnoiksi pyöräilijöiksi. Sain muun muassa kunnian todistaa, kun yksi tytöistä ajoi ulos tieltä, naama edellä tien betonireunuksesta vajaan metrin verran alempana sijainneelle pellolle. Myöhemmin majapaikassa laskettiin sukkahousuihin ilmestyneitä reikiä.

Aattoilta oli hiljainen, eikä vuorokauden vaihtuessakaan liikoja raketeilla riemuittu. Ilotulitusten suhteen Kiinassa on suuria alueellisia eroja, ja ilmeisesti eteläkiinalaiset ovat pohjoisia sisaruksiaan hillitympiä. Kiinalaiseen tapaan illalla seurattiin televisiosta uudenvuoden juhlalähetystä. Lukemattomien komedianumeroiden ohella musiikista vastasi muun muassa Titanic-hittinsä heittänyt Celine Dion, joka näytti olevan ilahduttavan ulalla, kun juontajat laulujen välissä hänestä puhuivat.

Illalla moni meni aikaisin nukkumaan. Kävelin parin valveille jääneen kanssa taskulamppu kädessä pimeän kylän kapeita teitä pitkin kohti kylän kokoontumispaikkaa, joka osoittautui hiirenhiljaiseksi. Siellä päivysti vain yksi Bai-nainen grillitarjontansa kanssa.

Käärmeen vuoden ensimmäisenä päivänä koko kylä onneksi heräsi henkiin. Kapeilla kujilla kulki aika ajoin äänekäs orkesterikulkue, ja kerran ohitse kulki räväköitä papattimattoja ympäriinsä heitellyt, jonkinlaisia istuvia jumalakuvia kantotuoleissaan kuljettanut kulkue, johon lukeutui myös noin kymmenestä ihmisestä muodostettu ”leijona”.

Keskusaukiollakin kuhisi, ja kolmen päivän aikana sain nauttia kiinalaisen uhkapelikulttuurin tuottamasta ilosta. Mahjong-pöytään ei ollut asiaa, kun en vieläkään ole pelin sääntöihin ehtinyt tutustua, mutta aukiolle oli pystytetty kaksi pistettä pelille, josta käytettiin nimitystä 拉大象 eli ”elefantin veto”.

Pelin idea on yksinkertainen: Pöytään on maalattu kuuden eläimen kuvat – elefantti, tiikeri, katkarapu, kala, kilpikonna ja kukko. Puolitoista metriä korkean, kaltevan tason yläosaan asetetaan kolme jättimäistä noppaa, joita pitää paikallaan metallinen rima. Tässä vaiheessa asetetaan rahat sen eläimen kohdalle, jonka puolesta vetoa halutaan lyödä. Rimaa aletaan nostaa hiljalleen siten, että nopat alkavat yksi kerrallaan pudota maahan. Jos olet pistänyt vaikka kympin kukolle, tuplaat rahasi, mikäli ”silmäluvuista” yksi on kukko; kahdella kukolla kolminkertaistat panoksesi. Mikäli sen sijaan jotain eläintä tulee kolme kappaletta, vie talo koko potin.

Jäin lopulta pelissä parikymppiä tappiolle, mutta yhtenä päivänä tuurini oli mainio – niin mainio, että monet kyläläiset alkoivat odottaa ja katsoa, minkä eläimen puolesta laowai lyö vetoa, ja pistää rahansa sitten samalle eläimelle! Ja kun onni potkaisi, oli huulillani jo savuke ja korvan takana toinen odottamassa.

Aterioita oli aamupalan lisäksi kaksi päivässä, eivätkä pöydän antimet jättäneet ketään nälkäiseksi. Miehillä oli oma pöytänsä, ja perheen naiset kävivät säännöllisesti varmistamassa, että kaikki ovat tyytyväisiä ja että yksikään ruokalautasista ei vaikuta miltään muulta kuin täpötäydeltä. Pöydässä oli miehiä aina tusinan verran, ja heistä suurin osa puhui vahvalla murteella, josta en onnistunut poimimaan oikeastaan sanaakaan. Onneksi sentään ymmärsin, kun joku nosti lasinsa ja huusi 来来来，喝酒！ (”No niin, juodaan viinaa!”) tai kumartui minua kohti tarjotakseen jälleen yhtä savuketta. Käytin monesti sanontaa 酒足饭饱, jolla ilmaisin, että olen juonut kylliksi ja syönyt vatsani täyteen.

Pöydässä tunnelma oli meluisa ja viinakuppeja täyteltiin ja kilisteltiin. Tuntui, että kaikesta piti puolitosissaan tapella, ja kärpäsistä tuli härkäsiä: viinalaseja täyteltiin väkisin, savukkeita tuputettiin ja toisten puolesta käytiin santsaamassa riisiä; usein käytiin läpi sellainen ”älä nyt” -vääntö, ennen kuin lopulta annettiin periksi.

Ruokapöydässä oli aina paikallisia erikoisuuksia. Vakioherkkupalana oli öljyssä paistettu, maidosta valmistettu 乳扇. Yhtenä päivänä kävimme tutustumassa, kuinka herkkua valmistetaan, eikä näky ollut kaunis: en ole koskaan nähnyt niin paljon kärpäsiä! Myöhemmin kyseisen herkun syöminen epäilytti, mutta kärpäset haihtuivat mielestä ajan myötä (vaihtoehtojakaan ei tosin ollut, kun tavaraa ilmestyi lautaselle aina pyytämättäkin). Toinen herkku oli raaka sianliha ja sian nahka. Paloja tuli dipata tuliseen kastikeseokseen, joka kuulemma pitäisi raa’an lihan syömisestä muuten helposti koituvan ripulin loitolla. Söin tätä gourmet-ruokaa hillitysti.

乳扇-taikinaa kuivumassa talon seinustalla.

Kiinalaiset eivät juuri anna uutenavuotena lahjoja, vaan lahjominen tapahtuu pieniin, punaisiin kuoriin (红包) sullottujen seteleiden (压岁钱) muodossa. Rahan antaminen tuntui aina johtavan vääntöön: kun omalle lapselle joku halusi punaisen kuoren antaa, tulivat vanhemmat väliin, ja sitten väiteltiin ja taisteltiin ennen väistämätöntä periksi antamista. Tällainen ”tappelu” vaikuttaa kiinalaiselle kulttuurille hyvin ominaiselta: todellisuudessa se raha (tai esimerkiksi viina ja savukkeet) kyllä kelpaavat varsin hyvin, mutta tavan ja näön vuoksi pitää hetken aikaa jaksaa esittää ihan muuta. Ihan hauskoja tällaiset tilanteet tosit ovat ulkopuolisen silmin!

Rahaa ei myöskään säästelty, kun Daliin saapuneille vieraille haluttiin näyttää kaupungin turistikohteita. Vierailimme muun muassa ”perhoslähteellä”, ”kolmella pagodalla” sekä vähemmän tunnetussa, Xizhou-nimisessä vanhassakaupungissa. Vierailen luultavasti Dalissa uudestaan kuun vaihteessa, minkä jälkeen kirjoitan näistäkin kohteista enemmän. Sitä odotellessa tähän loppuun pari näytekuvaa. [kuvia poistettu jälkikäteen]

Auringonnousun odottelua Erhai-järvellä.

Onnittelutekstarit

Kuluneen puolen vuoden aikana olen saanut moneenkin otteeseen todeta, että kolmas kerta toden sanoo: Yunnan-provinssi ja sen pääkaupunki Kunming, kolmas asuinpaikkani Kiinassa (Pekingin ja Zhejiang-provinssin Jinhuan jälkeen), on osoittautunut kaikin puolin ylivertaisen hienoksi paikaksi, enkä hyvien kokemuksieni ansiosta ole enää aikoihin ehtinyt haikailla kotimaani kamaran suuntaan.

Kiinalainen uusivuosi oli sekin kolmannella yrittämällä viimein maineensa veroinen kokemus. Vuonna 2009 olin saapunut Pekingiin juuri ennen vuoden vaihtumista, joten päädyin aattoiltaa lukuun ottamatta viettämään pitkät ja kylmät talvipäivät yksin. Viime vuonna Jinhuassa kävi samoin, kun lähes koko yliopistokampus tyhjeni ihmisistä, ja vietin päiväni sateisessa ja koleassa säässä kohtaloani voivotellen.

Yunnanissa helmikuun sää on sen sijaan ollut lämmin ja upea: lähes päivittäin elohopea kohoaa 20 asteen yläpuolelle ja aurinko porottaa kauniin siniseltä taivaalta; öisinkään ei ole enää kovin kylmä.

Myös uudenvuodenjuhlan kunniaksi Dalin maaseudulla viettämäni kuusipäiväinen oli hieno elämys. Niiden päivien sulattamista varten annan itselleni kuitenkin aikaa, sillä kirjoitettavaa riittää eikä tekstin kanssa kannata tällä kertaa hätäillä. Kenties seuraavassa postauksessa jaan kuitenkin jo kokemuksiani.

Paremman puutteessa tarjoan pari näytettä kiinalaisten tuttujeni minulle lähettämistä onnittelutekstareista. Nämä viestit lienevät kaikille tuttuja, sillä etenkin vanhemman sukupolven väki tykkää niillä tuttujaan "ilahduttaa". En mitenkään tahdo ketään tällä loukata, mutta sanotaan kuitenkin suoraan, että mielestäni nuo viestit – olivat ne kuinka luovia tai luovasti kopioituja hyvänsä – hakevat latteudessaan vertaistaan. Lisäksi tieto siitä, että sama viesti on lähetetty sadalle muullekin tutulle, takaa sen, että toivotus ei tunnu edes henkilökohtaiselta.

Tässä vähän latteuksia, kiinalaiseen tyyliin ja laiskasti käännettyinä!

在新的一年里，愿我的朋友：

钱多钱少，常有就好；人俊人丑，顺眼就好；
人老人少，健康就好；家穷家福，和气就好；
一切烦恼，理解就好；人的一生，平安就好！

Uutena vuonna, ystäväni:

oli rahaa paljon tai vähän, kunhan sitä vain on usein, niin hyvä;
olit sitten komea tai ruma, kunhan silmä lepää, niin hyvä;
olit sitten vanha tai nuori, pääasia, että olet terve;
oli perheesi köyhä tai varakas, tärkeintä on perheen sisäinen harmonia;
kaikkien huolien ja murheiden keskellä tärkeää on ymmärtäminen;
kun mieli on tyyni ja elo rauhallista, on kaikki kunnossa!

新的一年开启新的希望，新的空白承载新的梦想，拂去岁月之尘，让欢笑和泪水化做美好的记忆。最好的幸福，是把一个人记住，最深的情谊，就是为你祝福。在新春佳节之际，文俊恭祝您及家人新春愉快，蛇年大吉，万事如意！

Uusi vuosi tuo mukanaan uudet toiveet ja unelmat, pyyhkii pois vuosien tomut sekä muuttaa menneet riemut ja kyyneleet kauniiksi muistoiksi. Suurin onni on muistaa mielessään toinen ihminen, syvin ystävyyden osoitus on tämä onnentoivotus. Uudenvuodenjuhlan aikana toivotan sinulle ja perheellesi iloista uutta vuotta, onnekasta käärmeen vuotta, ja kaikkea hyvää!

新年的祝福数不胜数，新年的愿望好多好多，新年的问候依旧美好，在这个温馨的时刻，送上我的最真挚的祝福，愿你新年健康加平安，幸福又快乐！

Lukemattomat ovat uuden vuoden onnentoivotukset;
lukuisat ovat uuden vuoden toiveet;
uuden vuoden terveiset ovat yhtä kauniita kuin ennenkin;
tänä kauniina hetkenä, toimitan mitä vilpittömimmät onnitteluni – toivotan uudelle vuodelle paitsi terveyttä ja rauhaa, myös onnea ja iloa!

Kiinan kansalaisuus ja pitkäaikainen oleskelu

Elin pitkään siinä väärässä uskossa, että ulkomaalainen ei voi saada Kiinan kansalaisuutta. En itse aikone koskaan kiinalaiseksi pyrkiä, mutta aihe sitä ympäröivine ilmiöineen on kiinnostava – etenkin, kun tulevaisuus Kiinassa on omalla kohdallani alkanut tuntua yhä ajankohtaisemmalta harkinnan kohteelta.

Viisumin uusiminen kerran vuodessa vaatii maasta poistumisen sekä vaivannäköä, eikä kaikilla riitä siihen aikaa, rahaa tai kärsivällisyyttä. Itse olen sitä mieltä, että uuden viisumin hankkiminen toimii hyvänä tekosyynä reissulle esimerkiksi Hong Kongiin tai vaikka kotimaahan, mutta moni on varmasti asiasta eri mieltä. Toiset sanovat, että viisumin hankkimisesta on tullut vuosi vuodelta hankalampaa: esimerkiksi eräs kuusikymppinen tuttavani on tällä hetkellä maassa turistiviisumilla, vaikka hän on elänyt Kiinassa jo toistakymmentä vuotta.

Vuosittainen viisumiruljanssi on mahdollista korvata ainakin kahdella tavalla: Kiinan ”green cardilla” (绿卡) tai Kiinan kansalaisuuden hankkimisella. Kumpainenkin vaihtoehto on paljon helpommin sanottu kuin tehty!

Kiinalla ei ole vielä varsinaista ”siirtolaislakia”, ja suhtautuminen ulkomaalaisten saapumiseen ja maahan jäämiseen on ristiriitainen: Toisaalta Kiina toivottaa tervetulleeksi ulkomaalaiset sijoittajat, asiantuntijat, korkean teknologian osaajat ja niin edelleen. Toisaalta "green cardin" saaminen on Kiinassa edelleen äärimmäisen vaikeaa, millä on nykypäivän kovassa kansainvälisessä kilpailussa luonnollisesti maan kehitykselle jarruttava vaikutus. Vuoden 2011 lopussa vain 4 752 ulkomaalaisella oli green card, kun pitkäaikaisesti Kiinassa asuvien ulkomaalaisten määrä oli noin 600 000.

Green cardia hakevan tulee totella Kiinan lakia ja olla terve eikä hänellä saa olla rikosrekisteriä. Lisäksi hakijan tulee täyttää yksi seuraavista kriteereistä:

– hakijalla on vähintään kolmen vuoden ajalta Kiinassa sijoituksia (puhuttaneen suurehkoista summista) ja tältä ajalta puhdas verorekisteri

– hakija toimii Kiinassa jonkin yhtiön tai tehtaan johtotehtävissä; myös professorit ja tutkijat ja muut tärkeiden alojen työntekijät otetaan lukuun; heidän tulee olla hyvätuloisia ja vähintään neljä vuotta Kiinassa työskennelleitä (vuodesta keskimäärin vähintään yhdeksän kuukautta Kiinassa, plus puhtaat veropaperit)

– hakijalla on Kiinan kehityksen kannalta erityisiä taitoja (mitä tämä sitten tarkoittaakin)

– hakija on ollut vähintään viisi vuotta naimisissa kiinalaisen tai Kiinassa pitkäaikaisen oleskeluluvan omaavan henkilön kanssa; hakijan tulee olla asunut Kiinassa vähintään viisi vuotta (vuodessa keskimäärin vähintään yhdeksän kuukautta) ja hänellä tulee olla vakituinen toimeentulo sekä asunto

Lakiin tehtiin joitain uudistuksia joulukuussa, mutta kriitikot sanovat, että green cardin hankkiminen pitäisi tehdä helpommaksi etenkin korkean teknologian osaajille. Nykyisin suurin peruste green cardin anomiselle on se, että puoliso on kiinalainen.

Myös Kiinan kansalaisuus on ulkomaalaisen mahdollista saavuttaa. Asiassa on kuitenkin yksi mutta: kaksoiskansalaisuutta ei sallita, eli mikäli sinusta tulee Kiinan kansalainen, joudut luopumaan edellisestä passistasi. Vaatimuksia Kiinan kansalaisuuden saamiselle on kolme, ja ne on ilmaistu hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi:

Hakijan tulee:

– olla kiinalaisen henkilön lähisukulainen

– asua vakituisesti Kiinassa (tässä on oletettavasti joku aikaraja)

sekä

– omata järkevä perustelu Kiinan kansalaisuuden hankkimiselle

Eurooppalaisia ja pohjoisamerikkalaisia ei niinkään kiinnosta omasta kansalaisuudestaan luopuminen, mutta kehitysasteeltaan Kiinan taakse sijoittuvien maiden kansalaiset ovat asiasta eri mieltä. Esimerkiksi afrikkalaiset tai kaakkoisaasialaiset näkevät Kiinan yhtä lailla mahdollisuuksien maana kuin kiinalaiset ovat perinteisesti nähneet Euroopan ja Pohjois-Amerikan.

Viime aikoina on puhuttu paljon Kiinan työikäisen väestön määrän kääntymisestä laskuun sekä laskun tulevasta kiihtymisestä. Tiedän, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia, mutta maalaisjärki sanoo kuitenkin, että korkeasti koulutetusta, kielitaitoisesta ulkomaalaisesta veronmaksaja-osaajasta ei Kiinan kehityksen ylläpitämistä ajatellen luulisi olevan ainakaan haittaa. Aika näyttää, tuleeko Kiinassa elämisestä jonakin päivänä nykyistä vaivattomampaa.

Käärmeen vuoden kynnyksellä

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vaihtuu kiinalaisessa kuukalenterissa lohikäärmeen vuosi käärmeen vuodeksi.

Rakettien sekä ronskien papattien pauketta on kuulunut jo useiden päivien ajan, eikä kaupungista meinaa löytyä risteystä, jossa ilotulitteita ei olisi kaupan. Kaupat ja ravintolat ovat hiljalleen vaipuneet tauolle liiketoiminnasta, ja esimerkiksi lämpimän aterian löytämisestä on kuluneella viikolla kehittynyt päivä päivältä haastavampi tehtävä. Ihmisiä on Kunmingissa liikenteessä kuitenkin yhä paljon, ja vaikuttaa vahvasti siltä, ettei tämä kaupunki muutu lomien aikana alkuunkaan yhtä kuolleeksi kuin esimerkiksi Jinhua viime vuonna.

Takuuvarma uutisaihe uudenvuodenjuhlaa edeltävän viikon aikana on jälleen ollut 春运 (chūnyùn), joka viittaa siihen valtaisaan liikenteen määrään, joka syntyy, kun sadat miljoonat ihmiset pyrkivät samanaikaisesti matkustamaan kotipaikkoihinsa viettämään vuoden tärkeintä juhlaa perheidensä kanssa. Päivittäin on netistä löytynyt pieniä tarinoita yksilöistä, joita on lippuluukulla onnistanut. Yhtenä päivänä asemalta oli lähtenyt lähes tyhjä juna, vaikka lipunmyynnissä sen oli kerrottu olleen loppuunmyyty.

Itsekin olen siirtymässä aattopäivänä Kunmingista muutaman tunnin päähän Dalin kaupunkiin, mutta minut seurakseen kutsuneella perheellä on onneksi yksityinen vuokrakuljetus hoidettuna. Tien päällä saattaa kuitenkin lauantaina olla ruuhkaa, joten jää nähtäväksi, ehdimmekö ajoissa määränpäähämme päivällistä nauttimaan.

Valmistauduin henkisesti mahdollisiin tien päällä kohdattaviin vastoinkäymisiin katsomalla parin vuoden takaisen, aiheensa puolesta hyvin ajankohtaisen kolmen tähden kiinalaiskomedian 《人在囧途》 (rén zài jiǒng tú), joka englanniksi tunnetaan nimellä Lost on Journey.

Elokuva kertoo kaoottisista päivistä ennen uutta vuotta. Ison firman armoton pomo on lähdössä lennolle Changshaan jokavuotiselle visiitille vaimoaan ja tytärtään tapaamaan, vaikka nuori rakastajatar yrittääkin kosiskella häntä viettämään sen sijaan kiellettyä laatuaikaa kanssaan. Pomo saa tahtomattaan matkaseurakseen maitofarmilla työskentelevän, naiivin ja käytökseltään hölmön maalaisen, joka puolestaan lähtee matkan päälle maksamatta jääneitä palkkoja metsästämään.

Ennen kuin hassuttelumusiikki ehtii alkaa, voimme jo arvata, että kaikki mikä vain voi mennä pieleen, meneekin pieleen ja kunnolla. Kone vaihtuu junaan, juna linja-autoon ja kulkuneuvot siitä aina vain huonommiksi. Ja ennen kuin lopulta päästään perille, on puolin ja toisin ehditty oppia kaikenlaisia läksyjä elämästä. Vakaviakin yhteiskunnallisia aiheita sivuava elokuva käväisee välillä suorastaan melodramaattisen puolella, mutta tunnelma on kuitenkin pääsääntöisesti harmittoman kevyt.

Kyseessä ei siis missään tapauksessa ole mikään klassikko, mutta Kiinassa elokuva lienee melko suosittu. Elokuvaa on vaikea suositella kellekään, koska sitä voi olla hankala löytää englanninkielisillä tekstityksillä varustettuna. Tämä on harmi, sillä elokuva kuvaa osuvasti sitä, kuinka kaoottista matkustaminen Kiinassa voikaan toisinaan olla. Ne, jotka kielitaitonsa puolesta pystyvät elokuvaa seuraamaan, ovat puolestaan saattaneet elokuvassa nähdyn kaaoksen jo omakohtaisesti kokea.

Onnea ja menestystä käärmeen vuodelle!

Maaseutuvierailulla

Ennen kiinalaista uutta vuotta vietettiin kuluneena viikonloppuna ensimmäisen "aurinkojakson" (solar term) alkamista juhlistavaa 立春-juhlaa. Leppoisa päivä oli todellinen piristysruiske hieman kuivakaksi taantuneen talvilomani keskellä, ja se muistutti minua taas vaihteeksi siitä, kuinka vieraanvaraisia kiinalaiset voivatkaan olla.

Suomalaisen kielitieteilijäystäväni ja hänen miehensä siivellä pääsin lauantaina osallistumaan peräti kahteen Sani Yi -vähemmistön edustajien isännöimään juhla-ateriaan.

Lounasta nautiskeltiin pienessä maalaiskylässä sijainneen kodin auringonpaisteen täyttämällä pihalla. Ruokalajeja oli komea valikoima: sika oli teurastettu juhla-ateriaa varten ja muun muassa vuohenjuusto, paikallisten tuottama erikoisuus, maistui paremmalta kuin koskaan. Ruokajuomaksi sain olutta ("Saat juoda viinaa sitten päivällisellä", minulle kerrottiin) ja sen kyytipojaksi useammankin savukkeen pöydässä istuneilta herrasmiehiltä.

Lounaan jälkeen vei paikallinen Sani-nainen meidät kävelylle pienen, tupakan ja maissin viljelyyn keskittyvän kylän ympäristöön. Masentavan vaalean betonin sijaan oli suuri osa pienen kylän rakennuksista vielä punaisia, joko tiilistä tai savesta rakennettuja. Läheisen vesialtaan rannalla paimen istui auringonpaisteessa samalla, kun hänen ketjunsa päässä ollut, kylän kovaotteisin vesipuhveli (水牛) kylpi tyytyväisenä.

Noin 300 taloudesta koostuvassa kylässä kaikki tuntevat toisensa, ja tunnelma tuntui siksi lämpimältä (ei siis pelkästään parinkymmenen celsiusasteen vuoksi). Hyväntuulisia paimenia kaikenkarvaisten eläimien kera käveli kylätiellä vastaan alinomaa. Kävellessämme pysähtyivät ohikulkijat juttelemaan oppaallemme ja lässyttämään hänen selässään maailman menoa ihmetelleelle pienokaiselle.

Yunnan-provinssissa ulkomaalaiset kielitieteilijät tekevät paljon työtä vähemmistökansojen kielten kartoittamiseksi ja muun muassa koulutuksen kehittämiseksi vähemmistökylissä sekä kansantarinoiden saattamiseksi kirjalliseen muotoon ennen kuin ne ehtivät kadota kokonaan. Kiinassa puhutaan arvioista riippuen jopa 150 eri kieltä, ja Yunnan lukuisine vähemmistöryhmittymineen on mitä oivallisin paikka intohimoisten kielitieteilijöiden toiminnalle. Aina, kun olen näiden lingvistien kanssa ollut tekemisissä, on mieleeni hiipinyt varovainen ajatus: "Entä jos minäkin jonakin päivänä..."

Päivällistä syömään siirryimme hieman isompaan kaupungintapaiseen, ja sielläkin puhuttiin tulevista härkätaisteluista (斗牛). Paikallinen versio kyseisestä kansanhuvista on pistää kaksi tai jopa neljä tai viisi härkää kehään samanaikaisesti ja katsoa, kuinka käy; ihmisiä vastaan eläimet eivät siis taistele. Minulle kerrottiin, että vesipuhveleille on tapana juottaa Red Bullia, johon on sekoitettu kananmunia. Sekoitus saa eläimet kuulemma hurjalle tuulelle, mikä selittänee osittain myös termin tauriini, joka on yksi Red Bullin vaikuttavista aineista. Muun muassa täältä löytyy lyhyt pätkä härkätaisteluihin liittyen.

Päivällisellä tunnelma oli lounasta juhlavampi ja väkeäkin oli enemmän. Vaikka ruokatarjonta ei ollutkaan yhtä mainio kuin aikaisemmin lounaalla, kelpasi pöydässä istuskella mukavien kiinalaisten isäntien kanssa niitä näitä jutellen.

Tällä kertaa oli minunkin paikalleni tuotu reilun kokoinen riisikulhollinen täynnä vahvaa maissiviinaa. Syömisen ohella sain siitä ottaa reippaita kulauksia aina, kun joku pöydästämme päätti juoda tai kun joku tuli muista pöydistä toivottavaan onnea ja menestystä. Itsekin olen alkanut jo oppia kiinalaisten pöytätavoille, sillä huomasin välillä tarttuvani itse viinakuppiin ja toivottavani muille pöydän miehille (naiset eivät pöydässämme syystä tai toisesta juoneet) hyvää uuden vuoden aikaa, tai muuten vain kippisteleväni.

Viinamaljani tuntui pohjattoman isolta, eikä asiaa yhtään auttanut se, että joku isännistä kävi sinnikkäästi aina täyttämässä sitä sitä mukaa kuin sain viinaa nieltyä. Yhdessä vaiheessa pöytäämme ilmestyi jopa reippaan äänekästä ”maljalaulua” (敬酒歌) laulamaan hilpeä mieskolmikko – ja sitten taas juotiin. Ehdin humaltua pöydässä jonkin verran, mutta juomaan yllyttäminen ei onneksi ehtinyt karata sillä tavalla käsistä, että ilo olisi päässyt muuttumaan huonoksi oloksi.

Ateriat kävivät hyvästä harjoituksesta lauantaina alkavaa kiinalaista uutta vuotta ajatellen. Pääsen viettämään sitä useiden päivien ajaksi kiinalaisen perheen kanssa Dali-kaupungin lähistöllä sijaitsevaan maaseutukylään. Potentiaalinen ryyppyputki siis tiedossa!