Tärppejä

Guangzhou-raporttieni välissä jaan kolme mielestäni jakamisen arvoista asiaa: kaksi linkkiä muille sivuille internetin jännässä maailmassa sekä yhden kirjavinkin kiinan kieltä opiskeleville tai siitä muuten kiinnostuneille.

Kirjatärppi

Modern Mandarin Chinese Grammar – A Practical Guide on vuonna 2006 julkaistu teos, joka lähes 400-sivuisena tarjoaa suurta apua kiinan kielen parissa tavalla tai toisella työskenteleville. En ole teokseen vielä itse tarkemmin tutustunut, mutta päällisin puolin se vaikuttaa hyödylliseltä; lisäksi eräs opiskelutovereistani on lukenut sitä ahkerasti jo pitkään, joten mistään turhasta opuksesta ei varmasti ole kyse.

Kirjan jakaminen voi olla laitonta tai ainakin hieman epäeettistä, mutta mainittakoon kuitenkin sivulauseessa, että kyseinen teos löytyy minulta pdf-muodossa. Mikäli olet kiinnostunut teoksesta, pistä sähköpostia tai jätä kommentit-osioon yhteystietosi, niin paluupostissa kerron teoksesta lisää.

Ruokablogitärppi

"Let's get something straight: we like chili. We like it a lot. One of us routinely eats the hottest Jalfrezis swedish indian restaurants have to offer, and subsequently goes around suffering from burns in his mouth all day. That's just how viking we are. But this dish is insane, like something freshly crawled out of a smoldering pit in the buddhist hells. It consists of some kind of mashed, supernaturally strong chili, all cold, mixed with an ungodly amount of coriander, put on a plate. That's it. That's this dish. We want to love it, but, well... no. Some meat or something to like soak in and savour the absurd spiciness could have saved it, but as it stands, 'Ghostfire fury' tastes like genocide."

Omintakeisen kirjoitustyylin omaava, chiliä rakastava ruotsalainen koulukaverini Ola on kirjoittanut tätä mukaansa tempaavaa ”ruokablogia” Kunmingiin saapumisestaan lähtien. Heaven in Hell etsii laowai-voimin täydellistä ravintolayhdistelmää, joka tarjoaisi äärimmäisen rupuisen mutta hinta-laatu-suhteeltaan ihanteellisen, autenttisen kiinalaisen ravintolaelämyksen. Itse olin mukana viimeisimmällä ravintola-arvostelureissulla vierailevana valokuvaajana.

Ola kirjoittaa hauskasti (joskin toisinaan hieman huolimattomasti), ja vaikka välillä suoraan kiinan kielestä tulevat sanavalinnat saattavat vieraannuttaa niitä, jotka eivät kieltä tai kiinalaista ruokakulttuuria kovin hyvin tunne, suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän persoonalliseen blogiin.

Valokuvaus/ultrasöpöys/kissa-ja-mummelitärppi

Ystäväni suositteli tätä linkkiä. Se kuljettaa artikkelin pariin, joka saa ainakin kissojen ystävien sydämet sulamaan. (Äidille terveisiä siis, toivottavasti viimeisimmät sähköpostini eivät ole hukkuneet roskapostin sekaan…)

Artikkeli kertoo valokuvin 13 vuotta sitten alkaneesta, erityisestä suhteesta. Silloin japanilaisen valokuvaajan iäkäs maanviljelijäisoäiti Misao löysi eräästä vajasta hylätyn, valkean kissan, jonka silmätkin olivat eri paria. Pienokaisen nimeksi tuli Fukumaru, eikä kaksikkoa sen jälkeen ole voinut mikään erottaa. Heidän ystävyytensä on löytänyt tiensä myös kansien väliin: kirja tunnetaan nimellä Misao the Big Mama and Fukumaru the Cat.

Joululoki, osa I – Punkkia punkassa, äkkilähtö ”pässikaupunkiin”

Koska lukukauden päätöstenttiemme ajankohta osoittautui sangen yllättäväksi, menivät alkuperäiset matkasuunnitelmani hieman mönkään. Niinpä päädyin jo joulun päiviksi pikaiselle visiitille eteläiseen Guangzhouhun ystävää tapaamaan. Rajatun budjetin vuoksi hoidin matkat junalla; kaksi 26-tuntista junamatkaa jättivät itse Guangzhoulle suunnilleen kaksi ja puoli vuorokautta.

Pitkät junamatkat eivät ole Kiinassa enää osoittautuneet ongelmallisiksi, kun olen fiksuna poikana onnistunut matkustamaan sesonkien ulkopuolella, jolloin paikan makuuvaunusta saa ostettua helpommin. Ala-, keski- ja yläpunkasta suosittelen valitsemaan sen alimman, sillä vaikka se on hitusen muita punkkia kalliimpi, on se tavallisesti punkista ainoa, jossa pystyy nousemaan kunnolla istumaan. Kun junassa viettää kokonaisen vuorokauden, on tälläkin pieneltä vaikuttavalla asialla merkitystä.

Niinpä menomatka sujui rattoisasti, kun pystyin tekemään mitä halusin. Oppikirja oli mukana ensi maanantaina alkavia tenttejä varten, ja opiskelun lomaan vaihtelua toivat muun muassa kiinalaiset sanomalehdet sekä Lonely Planetin muhkea Yunnan-osuus.

Jostain syystä nukun nykyisin kiinalaisessa junassa kuin tukki, vaikka meno onkin yöllä melko kolisevaa ja vaikka valot (ja radio) laitetaan päälle heti aamuseitsemältä. Illalla kuuntelin väsyneenä joululaulujen ja AIDS-valistuksen sekoitusta, ennen kuin vaivuin pitkään, syvään uneen. Uskon hyvien unien johtuvan siitä, että Zhejiangin-aikoinani ehdin kokea turhan monta yötä tupakansavussa kovalla, pystysuoralla penkillä, jolla nukahtaminen on aina taitolaji ja haaste myös kaulan nikamille. Moisten kokemusten jälkeen kova ja kapeakin punkka tuntuu aina luksukselta!

Kiinalaiset matkakumppanini olivat mennessä mukavia, mutta minua ikuisesti Kiinassa vainoava kirous oli kuitenkin läsnä. Olen joskus ”pienenä” Pekingistä käsin jo tästä aiheesta kirjoitellutkin, enkä näemmä vielä nelisen vuotta myöhemminkään ole päässyt asiasta yli: kiinalaisten ruokatavat ovat yhä kuin jostain toisesta maailmasta.

Tuntui siltä, että jonkinlaiset Kiinan ulkomaalaisvastaiset joukot olivat laowain havaittuaan pistäneet kätyrinsä paikalle. Kiinalaiset söivät ympärilläni jatkuvalla syötöllä, milloin kanan jalkoja tai keitettyjä kananmunia, milloin pikanuudeleita tai banaania – ja koskaan eivät suut pysyneet kiinni. Aina jossain lähistöllä tuntui istuvan mies luu kädessä ulkomaalaista uteliaasti tuijotellen. Eräs nainen jopa päätti aterioinnin aloitettuaan aloittaa aikansa kuluksi myös puhelun, joka kestikin sopivasti juuri saman verran kuin itse nuudelit. Onneksi mukaan osuneessa Bad Religionin musiikissa ei hiljaisia hetkiä juuri ole, joten sain punkilla aina paetuksi ahdistavimpia hetkiä.

Matkalleni toi lisäväriä yläpuolellani matkustanut englantia puhuva, guangzhoulaiselle öljy-yhtiölle työskentelevä nuori nainen, joka oli päättänyt paeta puuduttavaa elämäänsä ja lähteä kenellekään kertomatta kiertämään Yunnania.

Avattuaan reilun viikon pakomatkan jälkeen puhelimensa oli hän ”yllätyksekseen” saanut huomata, että häntä etsittiin kissojen ja koirien kanssa ja ihmiset olivat huolissaan. Weibon eli Kiinan Twitterin tehosta kertoo paljon se, että yli tuhat ihmistä oli noiden päivien aikana jakanut tytön olinpaikan perään tiedustelevan viestin. Hänen lähtönsä mahdollisista syistä oli tehty jopa äänestyksiä.

Sain hänestä kaivattua matka- ja juttuseuraa, ja uskon, että omatkin turinani tulivat hänelle tarpeeseen: hän yritti kovasti olla ajattelematta niitä hetkiä, jolloin hän joutuu kohtaamaan läheistensä paheksuvat katseet ja kuulemaan tulevan toruvien nuhteiden myrskyn. Itse en halunnut ottaa kantaa siihen, oliko hänen tekonsa vastuuton vai ei, mutta päätin kuitenkin olla hänen tukenaan ja rohkaista häntä nostamaan päänsä pystyyn.

Minulle hän edusti valitettavaa mutta mielenkiintoista esimerkkiä uudesta Kiinasta, jossa ihmiset elävät kovan paineen ja jatkuvan muutoksen alaisina, eikä individualistisia tekoja perheen sisällä läheskään aina suvaita. Ruokatavoiltaan hän oli moitteeton.

Paluumatkalla ei ilmennyt mitään merkille pantavaa, mutta junamatkojen välisistä ajoista Guangzhoussa sen sijaan löytyy jaettavaa – siitä seuraavassa postauksessa.

Viisi kiinalaista vitsiä

Tämän keveän postauksen myötä Kiina-blogi jää lyhykäiselle joulu- ja tenttiinlukutauolle. Toivotan itse kullekin rattoisia juhlapyhiä!

Muistan, kuinka lapsena vitsikirjat olivat suosittuja. Niitä luettiin porukalla ja vitseille naurettiin makeasti; uusien vitsikirjojen ilmestymistä odotettiin innolla. Sitten jossain vaiheessa teini-ikää, kuin salaman iskusta, lakkasivat vitsit naurattamasta, yhtäkkiä ne olivat jotenkin kiusallisen lapsellisia.

Taannoin eksyin kiinalaiselle sivustolle, jossa hiirtä klikkaamalla saa ruutuun aina uuden, yleensä melko lyhyen vitsin. Vitsien lisäksi sivulta löytyy linkkejä myös lukemattomille muille kiinankielisille huumorisivuille, joten jos ylimääräistä aikaa riittää niin siitä vaan klikkailemaan.

Vitsejä lueskellessani tajusin nopeasti, että siitä on aikaa, kun edellisen kerran olen vitsejä lukenut – ja sille on ehkä syynsä. Alla viisi ensimmäistä vitsiä (käännökset + alkuperäiset), jotka sivusto tarjosi.

Netistä ladattu poika

Poika: Isä, mistä minä oikein olen tullut?
Isä: Koska olet jo niin iso poika, isä voi kertoa sinulle suoraan totuuden. Sinut ladattiin netistä.
Poika: Mutta meillähän ei ole kotona nettiä.
Äiti: Senkin tyhmä, käytimme hyväksemme naapurin Wang-sedän langatonta.
Isä mielessään: Ei kai se nyt sentään ihan niin mennyt…

上网下载个小孩

儿子：爸爸，我到底是哪里来的？
爸爸：你也长大了，爸爸就告诉你实话吧，你是网上下载的。
儿子：可是，我们家没有网络啊。
妈妈：傻孩子，是蹭了隔壁王叔叔家的WIFI。
爸爸内心：好像哪里有点不对啊……

Naapurin täti

Eräs täti, joka usein kävi meillä, kutsui minua aina isoveljeni nimellä.
Eräänä päivänä sain kyllikseni ja karjaisin hänelle: ”En ole koskaan tavannut toista kaltaistasi idioottia!”
Täti raivostui ja kertoi oitis isälleni.
Vielä tänäkin päivänä isoveljeni kasvoilta voi nähdä selkäsaunan jättämät arvet.

大骂邻居家阿姨

有个常来我家的阿姨总是把我叫成我哥哥的名字。
终于有一天，我忍无可忍，大骂了她一顿：“老子从来没见过你这样的白痴！”
她暴怒了，立马告诉了我爸。
到现在我哥脸上还有被我爸暴揍留下的疤……

Sopimatonta materiaalia

Taannoin tietokoneeni hajosi. Keskustelimme äitini kanssa sen viemisestä korjattavaksi.
Äiti kysyi: ”Eihän koneellasi ole mitään sopimatonta materiaalia?”
Minulla oli silloin hieman pitkät piuhat, vastasin nimittäin ajattelematta näin: ”Ei hätää, kaikki sopimaton materiaali on turvassa ulkoisella kovalevylläni.”

不该看的东西

这两天电脑坏了，跟老妈说去修电脑。
这时候老妈来了一句：“你电脑里没有什么不该看的东西吧？”
我当时也不知道哪根筋搭错了，回了一句：“没事，不该看的都在移动硬盘里搁着呢。”

Jalaton lintu

Kuulin, että maan päällä elää lintu, jolla ei ole jalkoja. Lintu voi vain lentää ja lentää, väsähdettyään se nukkuu tuulen päällä.
Tämä lintu voi eläissään laskeutua vain kerran – silloin, kun se kuolee.
Kuullessani tämän tarinan tunsin sydämessäni surua – lintuparka!
Myöhemmin opin ystävältäni tämän lintulajin nimen: Angry Bird.

没有脚的小鸟

听说世界上有一种鸟是没有脚的。它只能一直飞呀飞呀，飞累了就在风里面睡觉。
这种鸟一辈子只能下地一次，那一次就是它死亡的时候。
以前听到这个故事，就觉得这鸟儿好可怜，心中总有一丝伤感！
后来听朋友说原来只鸟的名字就叫：愤怒的小鸟。

Uskollinen poikaystävä

Katselin poikaystäväni kanssa tv-sarjaa, jonka naispäähenkilö sairasti leukemiaa. Naisen miesystävä ei kuitenkaan hylännyt häntä.
Kysyin poikaystävältäni: ”Jättäisitkö minut, jos sairastuisin leukemiaan?”
Hän sanoi päättäväisesti: ”En.”
”Miksi et?”
”Kuolisit joka tapauksessa hyvin pian.”

不离不弃的男友

和男友看电视，剧中女主角身患白血病，男主角不离不弃。
我矫情地问：“我要得白血病了，你会离开我么？”
男友坚决地说：“不会。”
“为什么啊？”
“反正活不了几天了。”

Kiinan ”asuntosedät” vs. tavalliset kuluttajat

Jokainen Kiinan kehittyneemmän puoliskon kaupunkeja nähnyt on saanut huomata, että lähes kaikkialla on käynnissä mieletön rakennusbuumi: vanhoja, matalia ja ränsistymään päässeitä rakennuksia vedetään nurin, kun tilalle on kaavoitettu komeita, korkeita kerrostaloja.

Asuntojen hinnan kehityssuunta on Kiinassa viime vuosina vaihdellut, mutta hinnat ovat jälleen monin paikoin nousussa ja yleistäen voidaan sanoa, että perusduunarin näkökulmasta mukavan asunnon hankkiminen saattaa olla toiveajattelua.

Vuonna 2008 valmistunut kiinalainen tv-sarja 《蜗居》 (suomeksi vaikka Matala maja) käsittelee muiden muassa tätä ilmiötä huolellisesti: ensimmäistä ja ainoaksi jäävää lastaan odottava, noin kolmekymppinen pariskunta yrittää epätoivoisesti keksiä keinot oman asunnon hankkimiseen, mutta realiteetit eivät ole heidän puolellaan. Lapsi päätyy elämään isovanhempiensa luona samalla, kun hänen vanhempansa taistelevat muuttuvan Kiinan kourissa.

Omistusasunnon hankkimisen tärkeys on ainakin omasta näkökulmastani Kiinassa hämmästyttävällä tasolla (tosin niin taitaa olla myös Suomessa, itse satun vain tuntemaan enemmän itseni kaltaisia ikuisia haahuilijoita kuin stabiiliuden ystäviä). Eräs miespuolinen kiinalaisystäväni on kihlannut tyttöystävänsä, mutta ei omien sanojensa ja kiinalaiselle kulttuurille mielestäni tyypillisen ajattelutavan mukaan voi viedä häntä vihille, koska miehen varat eivät riitä oman kodin ostamiseen.

Hakukone Baidun mukaan Kunmingin kaupungissa työskentelevien keskitulot olivat viime vuonna 3 470 yuania. Jos lukua verrataan esimerkiksi tämänhetkisen kotini lähistölle kohoavien kerrostalojen neliöhintaan (7 800 yuania), voidaan laskea, että vaikkapa 80-neliöisen kodin maksamiseen uppoaisi keskivertoduunarilta 15 vuoden palkka kokonaisuudessaan. Tähän yhtälöön voidaan lisätä vielä se, että vaimo ei aina suinkaan ole töissä; lisäksi monien kaupunkilaisten vanhemmat odottavat jälkikasvultaan säännöllistä rahallista tukea.

Mikä asuntojen hintaa sitten nostaa? Tietojeni mukaan esimerkiksi Kunmingissa uusien rakennusten asunnot käyvät mainiosti kaupaksi. Valtaosaa ei kuitenkaan käytetä asumiseen (ei edes vuokra-asumiseen), vaan niistä tulee tyhjinä seisovia sijoituskohteita.

Kiinan medioissa on puhuttu paljon korruptoituneista poliitikoista, joilta löytyy väylät parhaille asuntoapajille – vieläpä naurettavan alhaiseen hintaan. Lukemattomat määrät kiinteistöjä haalineista on julkisuudessa käytetty muun muassa sellaisia nimityksiä kuten ”asuntosetä”, ”asuntotäti” ja ”asuntovaari” (“房叔”，“房婶”，“房爷”).

Julkisuuteen tulleiden tapausten joukossa on muun muassa 84 kiinteistöä omistava zhejiangilainen virkamies, kymmenien kiinteistöjen kantonilainen komiteasihteeri sekä viimeisimpänä ”asuntovaari”, joka omistaa Pekingissä peräti 80 kovahintaista kiinteistöä.

Valtion leivissä työskenteleville avautuu usein tilaisuuksia esimerkiksi otollisiin tontteihin sijoittamiseen – halvalla. Asuntoja saattaa heille irrota jopa alle puoleen hintaan siitä, mitä tavallinen, guanxia (关系) eli suhteita omaamaton kansalainen saisi vastaavasta pulittaa. Kiinteistöjä pidetään luotettavampina sijoituskohteina kuin esimerkiksi osakkeita, optioita tai velkakirjoja.

Mitä enemmän rikkaat rohmuavat asuntoja päältä pois, sitä vähemmän niitä jää tavallisen kuluttajan ulottuville. Ja koska halvalla lähteneistä kiinteistöistä aiheutuneita tulonmenetyksiä pitää jollakin tavalla kompensoida, lankeaa yhä korkeampi neliöhinta tavallisen kiinalaisen harteille.

Kiinan poissaolevat (都市失陪族)

Soitatko hyvin harvoin vanhemmillesi? Oletko töistä palattuasi usein niin huonolla tuulella, ettei puhuminen maita? Lupaatko usein lapsillesi laatuaikaa yhdessä, vain pettääksesi lupauksesi myöhemmin muihin kiireisiin vedoten?

Mikäli vastauksesi kahteen tai kolmeen näistä kysymyksistä on ”kyllä”, et välttämättä Suomessa erotu kovin räikeästi massasta. Kiinassa sen sijaan edustat vielä melko tuoretta ilmiötä, joka on viime aikoina alkanut herättää keskustelua.

Kiina kehittyy taloudellisesti kiivaaseen tahtiin, mutta yhteiskunnallisen kehityksen sanotaan laahustavan hitaasti perässä. Tämä on johtanut muun muassa siihen, että ennen maailman tasa-arvoisimpiin valtioihin lukeutunut Kiina on nykyisin yksi epätasa-arvoisimmista. Eriarvoisuuden ohella kehitys on lisännyt työelämän paineita (esimerkiksi asuntojen korkean hintatason vuoksi) niin, että jopa kiinalaisille perinteisesti ensiarvoisen tärkeät perhearvot ovat alkaneet rakoilla. Aiheeseen liittyvästä tutkimuksesta kirjoittaa muun muassa sanomalehti 《文摘周刊》.

Tutkimuksen mukaan Kiinan kaupunkilaisperheistä 63 prosenttia ehtii saman pöydän ääreen vain alle kolmasti vuodessa. Vastaavasti 65 prosenttia vanhuksista kokee olonsa yksinäiseksi, kun jälkikasvu on liian kiireinen pitääkseen kunnolla yhteyttä. Kuvaavia ovat raportin mainitsemat kolme yleisintä fraasia, joita kaupunkilaiset käyttävät ollessaan puhelimessa vanhempiensa kanssa: ”juu, juu”, ”hyvä, hyvä” ja ”selvä, selvä” (“嗯嗯”，“好的”，“知道了”).

Vanhemman sukupolven apaattisuuden lisäksi kiireinen elämäntyyli näkyy myös avioliittojen laadussa: 74,4 prosenttia kyselyyn osallistuneista Kiinan kaupunkilaisista kertoi viettävänsä keskimäärin alle tunnin päivässä aviopuolisonsa seurassa.

Työelämän rokottavaa tahtia heijastelevat tutkimustilastot, joiden mukaan 83,1 prosenttia haastatelluista kokee potevansa ”työpäivän jälkeistä vaiteliaisuutta”. Nämä ihmiset tulevat yleensä hyvin toimeen työtovereidensa kanssa samalla, kun esimerkiksi asiakastapaamiset sujuvat rutiinilla. Väsyneenä kotona juttu ei kuitenkaan jaksa enää luistaa.

Lienee sanomattakin selvää, että yllä mainitut ilmiöt eivät varsinaisesti edistä avio-onnea. Artikkelissa rinnastetaan kiinan kielessä identtisesti ääntyvät sanat 幸福 (xìngfú) ’onnellisuus’ ja 性福 (xìngfú) ’onnellinen seksielämä’. Nykyisin Kiinassa pistetäänkin päivittäin alulle peräti yli 5 000 avioeroa, kun aviopuolisot eivät jaksa olla molemmin puolin kiinnostuneita toisistaan.

Avio-onnen ohella kovasta työtahdista kärsivät myös vanhempien ja heidän lastensa väliset suhteet. Vanhemmat viettävät lastensa kanssa keskimäärin vain 1,05 tuntia päivässä, ja enemmistö lapsista onkin periaatteessa isovanhempiensa kasvattamia. Artikkelin mukaan yhä useammat kiinalaisvanhemmat havahtuvat jossain vaiheessa siihen, että heidän lapsensa on yhtäkkiä ehtinyt kasvaa aikuiseksi; vanhemmilta on jäänyt kasvuprosessi näkemättä.

Hidastakaa, kiinalaiset, tekisi mieli sanoa tässä vaiheessa. Valitettavasti näyttää siltä, ettei tässä kehittyvässä yhteiskunnassa termille hidastaminen ole ihan lähitulevaisuudessa luvassa yleiseen tietoisuuteen tiensä löytävää, kiinankielistä vastinetta.

Pitäisikin muuten itse muistaa soitella Suomeen päin…

Aiheeseen liittyvän artikkelin julkaisi 7.12. sanomalehti《文摘周刊》, artikkelin pohjana käytetty, hieman laajempi kiinankielinen teksti löytyy täältä.

Ote kuvaannollisesta päiväkirjasta

”Talvi” on kaikesta päätellen saapunut Kunmingiin: tiistaina liikuin vielä t-paidassa ja shortseissa, mutta keskiviikkona avautui ikkunasta ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen pilvinen näkymä, ja lämpötila oli sen mukainen – pyöräillessäni hytisin kylmästä. Torstaina aurinko taas paistoi kuumasti, mutta sää on alkanut vaihdella ja yölämpötilat ovat jo pysyvästi viiden asteen tienoilla. Pirun kylmä siis!

Ollaan jo joulukuussa, mutta kaikki vuoden viimeiseen kuukauteen liittyvä on Kunmingissa päässyt unohtumaan: Facebookissa ehdin torstaina ja perjantaina aikani ihmetellä ihmisten isänmaallisia kommentteja ennen kuin tajusin, että tosiaan, Suomen itsenäisyyspäivästähän siellä vouhotettiin. Googlea käyttäessäni sain vielä varmistusvihjeen, kun hakukoneen logo oli perjantaina Suomi-teemainen.

Joulun lähestyminen ei ainakaan toistaiseksi ole herättänyt minkäänlaisia tuntemuksia, jos ei lasketa sitä, että käytin viimevuotiseen tapaan tilaisuutta hyväkseni ja tilasin kotiväeltäni Suomesta herkkupaketin. Viimevuotiseen tapaan tietoisuus joulunajasta varmasti iskee siinä 24. päivän tienoilla, mutta tällä kertaa en onneksi vietä joulua ihan yksin.

Päivät, viikot ja nähtävästi myös kuukaudet vierivät nyt lujaa, ja elämä Kunmingissa on edelleen makoisaa – niin makoisaa, että visiitti Suomeen on vajonnut ”jos mulla olis rahaa” -toivelistallani alaspäin muun muassa uuden tietokoneen hankkimisen ja Kiinassa reissaamisen varjoon. Toki ajatus vierailusta Suomeen kutkuttaa jatkuvasti, mutta tällä kertaa pysynen täällä vielä kuluvan lukuvuoden päätyttyäkin melko pitkään.

Kiinan opiskelu vie yhä ajastani suurimman osan, ja kirjoitteluani pidempään seuranneet tietävät, että se juuri on minulle yksi makoisan elämän tunnusmerkeistä. Kuukauden kuluttua lukukausi päättyy ja koittaa ruhtinaallisen pitkä talviloma. Pankkitilini saldon tuntien vietän loman lähes kokonaisuudessaan täällä Kunmingissa, pienen elämäni pienistä iloista nautiskellen: luvassa opiskelua, kirjoittamista, elokuvia, ehkä myös vähän kuntoilua.

Voisin täällä helposti tienata reissurahaa englannin opettajan hommilla, mutta aikaisemmat kokemukseni alalta eivät houkuttele palaamaan liitutaulun eteen. Olen huomannut, että elän mieluummin tätä perusarkeani kuin kiusaan itseäni tekemällä asioita, joista en pidä; olen itse asiassa aika ylpeä siitä, että osaan arvottaa perusarkisen laatuajan niin selkeästi rahan yläpuolelle. Loputtomiin en Kiinassa kuitenkaan pelkän stipendin varassa elä, ja koska kiinnostavat matkakohteet eivät ole lähdössä minnekään, jatkan itseni kehittämistä rauhassa, kun siitä kerran niin paljon tykkään – matkailen intensiivisemmin myöhemmin.

Olen jo vuosia opiskellut kiinaa tasaisen päättäväisesti hyväksi katsomillani metodeilla, jotka eivät juuri ole muuttuneet sitten kieliopintojeni alkuaikojen. Englannin opintojeni kokemusten viisastuttamana jaksan uskoa vakaasti oppikirjojen uskolliseen koluamiseen ja sanavaraston kartuttamiseen – ajatustensa ilmaiseminen sekä paperilla että suullisesti laahustavat hitaasti perässä, mutta rynnistävät jossain myöhemmässä vaiheessa takuuvarmasti rinnalle.

Sen verran olen kuitenkin viime aikoina uusiutunut, että olen viimein alkanut lukea kiinankielisiä sanomalehtiä ja tutustua kiinalaisten internet-sivustojen maailmaan. Startti on ollut hidas ja vaikea, mutta olen pitänyt tavoitteeni vielä matalalla: pyrin lukemaan joka päivä huolella sanakirjan avulla läpi yhden lehtiartikkelin, joka otsikkonsa puolesta kutsuu lähemmin tutustumaan. Lukeminen auttaa paitsi kieltä ajatellen uuden oppimisessa ja vanhan kertaamisessa, myös muuten tutustuttamalla minut syvemmin kiinalaiseen yhteiskuntaan ja sen ajankohtaisiin aiheisiin.

Toistaiseksi kiinnostavia artikkeleita on löytynyt mukavasti, ja niiden lukeminen on johtanut yleensä tiedonjanon kasvamiseen. Huomaan oppivani paljon uutta ja etsiväni tietoa aktiivisemmin, koulutan ikään kuin itse itseäni. Pyrin käyttämään lukemaani hyväksi myös kirjoittaessani, joten Kiina-blogissa saattaa jatkossa olla luvassa monipuolisempaa materiaalia, tietoa siitä, mitä Kiinassa on meneillään.

Uskoisin, että näistä tavoitteista riittää tekemistä myös sille pitkälle talvilomalle!

Mainontaa

Eräänä lokakuisena iltapäivänä istuskelin luokkatoverini kanssa yliopistomme kampuksella opiskelemassa, kun seuraamme liittyi kiinalainen kaveri nimeltään Wang. Paikallisen mainostoimiston ohjaajan avustaja kertoi etsivänsä ulkomaalaisia kasvoja seuraavan päivän kuvauksiin. Rahan kiilto silmissämme me köyhät opiskelijat suostuimme ehdotukseen. Itsekin pääsisin taas televisioon, edellisestä kerrasta oli jo aikaa.

Vietimme kiinalaisen apteekkiketjun kuvauksissa reilut kolme tuntia, ja odotellessamme syömiemme herkullisten välipalojen lisäksi saimme itse kukin 300 yuania korvaukseksi siitä, että naamamme näkyy nyt televisiossa todennäköisesti satojen miljoonien ihmisten ilona.

Itse kuvaukset olivat sangen vaivattomat, sillä meidän ei oikeastaan tarvinnut muuta kuin seistä rivissä ja katsoa apteekkiin liittyvää lorua lausuvaa kiinalaista esiintyjää. Lausumisen päätyttyä nostimme vielä peukkumme ilmaan ja lausuimme kovaan ääneen apteekin uuden iskulauseen, joka kiinaksi kuuluu ”一心堂，保健品，真的全！”.

Kiinalaiset mainokset ovat tavallisesti äänekkäitä ja ärsyttäviä, ja niitä tulee joka tuutista. Television omistaminen ja sen päivittäinen katsominen olisi kiinan opiskelijan kuuntelutaidoille hyvästä, mutta mainoksia on niin paljon, että mielestäni on parempi olla televisiotta ja vain keskittyä johonkin sellaiseen, mikä ei kohota pulssia.

Mietin, tulisiko tekemästämme mainoksesta kenties massasta eroava poikkeus – luultavasti ei.

Ennen kuvauksia työnantajaansa esitellessään Wang kuitenkin näytti meille, että kaikki kiinalaiset mainokset eivät suinkaan ole samasta puusta veistettyjä. Hän esitteli meille uudenlaisen, Kiinassa suosituksi osoittautuneen mainostamisen tyylin, joka lyhytelokuvan keinoin yhdistää kiinalaisia koskettavan, kiinalaisesta kulttuurista ammentavan tarinan häpeilemättä modernin tuotesijoittelun kanssa.

Tämän linkin takaa pitäisi avautua ällösiirappinen, lyhytelokuvaksi puettu kiinalaismainos. Suosittelen sitä vain ja ainoastaan sen liikuttavan pääosanesittäjän vuoksi. Kiinaa taitamatonkin pääsee varmasti tarinan juonesta jyvälle!

[Seuraavat kappaleet sisältävät juonipaljastuksia mainoksesta!]

Kiinalaiseen uuteen vuoteen sijoittuvassa tarinassa rautatieaseman työntekijä valmistautuu viettämään uudenvuodenaattoa yksin. Hänen kolme pesästä jo lentänyttä lastaan ovat itse kukin liian kiireisiä palatakseen kotiin: yksi tekee bisnestä, toinen on tekemässä läpimurtoa pop-tähdeksi ja kolmas haluaa mieluummin reissata kavereidensa kanssa.

Aatonaattona konduktööri tapaa asemalla yksinäisen nuoren miehen ja tarjoaa hänelle yösijan. Leskimiehen hyväntahtoisuudesta liikuttuneesta nuorukaisesta kuoriutuu esiin yllättävä, maaginen puoli. Pepsi-cola ja Lay’s-perunalastut apunaan hän lähtee istuttamaan perheen lasten mieliin koti-ikävää. Isä-ressukan yksinäinen uusivuosi on kenties sittenkin pelastettavissa…

Mainos näyttää hyvältä ja on mielestäni laadukkaasti tuotettu, mutta Pepsi- ja Lay’s-tuotteiden sisällyttäminen melkeinpä jokaiseen kohtaukseen (sekä nykyhetkeen sijoittuviin että lapsuustakaumiin) ikään kuin ne oikeasti olisivat olennainen osa jokaisen kiinalaisen perheen uutta vuotta, saa ainakin allekirjoittaneen voimaan välillä pahoin.

Ehkä ensi kerralla marketissa valitsen Pepsin sijaan Coca Colan ja poljen sitten ostamaan Lay’s-sipsien tilalle lähes suomalaisten perunalastujen veroisia, paikallisia tuotteita.

Kiinalainen yökerhoilta

Tunnustuksen aika: ehdin viettää Kiinassa yli puolitoista vuotta ennen kuin astuin ensimmäistä kertaa ihan oikean yökerhon ovesta sisään. Baareissa olen istuskellut jonkin verran, mutta käyntien määrä on jäänyt hyvin vähäiseksi; KTV- eli karaokeiltanikin pystyy laskemaan yhden käden sormilla.

Perjantaina päädyin ystävieni kanssa Kunmingin Kundu-baarialueelle, josta löytyy lukemattomia yökerhoja niille, joiden tanssijalkaa on alkanut vipattaa tai jotka muuten vain kaipaavat irtiottoa. Alueen kaduilla humalaiset kiinalaiset ja ulkomaalaiset hoippuvat samalla, kun hihasta nykii joko vanha kerjäläisnainen tai vähintään yhtä sinnikäs, ruusuja hämmästyttävän päättäväisesti kauppaava alle kouluikäinen lapsi.

Kundussa tapellaan usein, ja yhteenoton sattuessa paikalle ilmestyy nopeasti tusinan verran valkoisiin kypäriin pukeutuneita poliiseja tai vartijoita selvittämään sotkut. Viimeksi kun olin alueella, päätyi harmittomalta vaikuttanut, ulkomaalaisen ja kiinalaisen välinen äijien välienselvittely käsittämättömään sähkötainnuttimella sohimiseen.

Astumme sisään erääseen yökerhoon, ja tunnelma sisällä yllättää positiivisesti – keskinkertaisesta musiikista huolimatta. Yökerhoissa melkeinpä missä päin tahansa on ehtinyt jo tottua siihen, että joskus pelkkä rytmi saa riittää.

Ensimmäinen mies tarttuu kylkeeni ja pyytää puhelinnumeroani, mutta heteroudeltani kieltäydyn kohteliaasti. Kaksi bangladeshilaista miestä kiinalaisine tyttöystävineen viittoo meidät pöytäänsä. Liitymme seuraan ja saamme lasilliset alkoholittomalta vaikuttavaa limua – paikan jokainen pöytä näyttäisi olevan lastattu laimeilla juomilla. Koska paikka on meluisa eikä bangladeshilaisten kanssa juttu luista, jatkamme kohti yökerhon muita kulmia.

Seurueemme sveitsiläisneito tykkää poinpyörityksen ohella huomiosta, joten hän nousee oitis tanssilavalle ja alkaa pyöritellä. Kiinalaisten huomio liimautuu muutamaksi minuutiksi herkeämättä häneen, ja hetken lähes koko baari on hänen lumoissaan. Uutuudenviehätys katoaa kuitenkin nopeasti, ja valkonaamainen esiintyjä unohtuu viimeistään siinä vaiheessa, kun kaiuttimista kajahtaa Kiinassakin megasuosituksi noussut korealaishitti Gangnam Style. Silloin ystävämme joutuu astumaan lavalla sivuun, kun kiinalainen, selvästi juuri tätä ”ratsastustanssia” varten valmistautunut parivaljakko ottaa hetkensä valokeilassa.

Vaikka olenkin suomalainen mies ja veressäni ei vielä juuri ole alkoholia, huomaan miettiväni, että tanssiminen voisi tehdä pitkästä aikaa hyvää. Yritän parhaani, heilun hillitysti, mutta musiikki ei loppujen lopuksi jaksa sytyttää – sama vanha vaiva. Onneksi kiinalaiset ovat uteliaita ulkomaalaisten suhteen. Ensin läheisestä pöydästä uskaltautuu luokseni ujo tyttö, joka tarjoaa lasillisen ja huutaa ”干杯”, kippis. Heitämme yllättävän tujut juomat huiveihimme, ja tyttö palaa pöytäänsä, jossa häntä odottaa palkintona rohkeudesta pari riemastunutta halausta.

Pari muutakin kiinalaismiestä tulee juttelemaan. He ovat jopa kiusallisen suorasukaisia, viesti tehdään sangen selväksi: olen homo, olen huomannut sinut, oletko kenties kiinnostunut? Homous ei todellakaan tunnu Kiinan isoissa kaupungeissa olevan enää mikään maton alle lakaistu tabu, mikä on ihan hienoa ottaen huomioon sen tosiseikan, että poikia on Kiinassa viime vuosikymmeninä syntynyt kymmeniä miljoonia enemmän kuin tyttöjä. Homoseksuaalisuus yleistynee, kun miehille ei riitä vaimoja mutta läheisyydenkaipuu ei katoa minnekään.

Pelastun lähentelijöiltä, kun toisesta pöydästä käy kutsu. Nämä kaverit ovat jo ihan kunnolla pihalla, porukka on sen verran hilpeässä tilassa. Pieni lasi täytetään oluella ja työnnetään käteeni, oluen kyytipojaksi tulee voimakas kiinalainen savuke. Kiitän, juon, poltan, hymyilen. Lasi täyttyy piripintaan jatkuvalla syötöllä, jokaisen pienenkin huikan jälkeen. Savukkeetkin jatkavat tulemistaan. Poltan ja juon lisää. Laiha olut ei tunnu missään, mutta liika tupakointi pistää koville.

Huonoon oloon vedoten yritän kieltäytyä seuraavista savukkeista, mutta ei onnistu. Useita savukkeita menee niin, että vedän niistä parit kohteliaisuushenkoset ja sitten vaivihkaa pudotan ne lattialle – haaskausta kasvojen säilyttämisen nimissä. Alan humaltua, joten on aika etsiä ulkomaalaiset kaverini ja siirtyä tanssilattialle.

Meno on tanssilattialla hyvä. Kukaan ei yritä mitään, miehetkin tulevat vain pitämään hauskaa, heistä on siistiä jorata ulkomaalaisten kanssa. Valtaosa tanssijoista on naisia, mutta vastoin odotuksiani ei vilkkaisiin silmiini tahdo osua yhtään erityisen viehättävää. Joidenkin känni on mennyt överiksi: yksi tyttö hoippuu naureskellen keskisormet pystyssä ja juo lisää sen minkä ehtii – pahoinvointia tiedossa.

”Kaunottaria” on monenlaisia, nuoret tytöt yrittävät selvästi mahtua jonkinlaisiin modernin yhteiskunnan medioineen luomiin kauneusmuotteihin. Ulkomaalaisen silmin katsottuna tytöt näyttävät melkeinpä nukeilta: meikkiä on älyttömästi (mielestäni kiinalaisnaiset eivät tarvitse meikkiä ollenkaan näyttääkseen kauniilta), liian korkeat korot ja turhan paljon laihuutta korostava, tiukka ja paljastava vaatetus luovat pinnallisen kuvan, jota usein korostaa vielä kasvojen täydellinen ilmeettömyys.

Lopulta suurimman vaikutuksen tekevät ne naiset, jotka eivät yritä liikaa, jotka eivät ole tulleet näyttäytymään vaan vain pitämään hauskaa. Tapaamme kivoja neitoja, joiden kanssa tanssia ja metelissä parhaamme mukaan jutella. Heidän vaatetuksensa ei yritä korostaa paljasta pintaa tai valehdella pituutta parin tuuman edestä. Heidän kasvoiltaan paistaa aidosti hyvä meininki – raskaat opinnot tai kova työ ovat unohtuneet hetkeksi.

Ennen kuin poistumme hyvän illan päätteeksi paikalta, vaihtaa yökerhopokaamiseen negatiivisesti suhtautuva kaverini hyväntuulisen kiinalaistytön kanssa numeroita. Jään odottamaan mielenkiinnolla raporttia siitä, synkkaako heillä kenties myös selvin päin.

Taksia metsästämään suunnistaessani hihaani yrittää vielä tarttua pieni, kukkia kauppaava poika. Kello on neljä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.